Miten oli poikain laita? Tähän asti oli heidän ollut tapana niin suurissa kuin pienissäkin asioissa tiedustella veljensä mielipidettä — he eivät olisi ostaneet edes kupukyyhkystä ilman hänen hyväksymistään — mutta nyt käyttäytyivät he siten kuin pakenisivat he juuri häntä itseään.
Katalin sanoo: "urhoollisuuskunniamerkit ovat nousseet heille päähän."
Mutta se ei tosiaan olisi Peterin ja Palin tapaista eikä itse lausuntokaan muuten ollut Katalle ominainen.
Pöydällä on nahkarasia. Se kuuluu toiselle pojista. Lukko on särkynyt, ja omistaja on nuorekkaassa unohtamistavassa laiminlyönyt korjata sen.
Rasiassa on suuri sinetöity kotelo omistusleimalla: "Testamenttimme — saadaan aukaista vasta kuolemamme jälkeen."
Juhlallisesti käännähtelevästä tyylistä näkyy, miten heidän omanarvontuntoaan on mairitellut saada kirjoittaa sana testamentti…
Mutta toiselta puolen, kun he ensi kertaa matkasivat sotakentälle, olivat heidän ajatuksensa kaukana sellaisesta kuin testamentin kirjoittamisesta.
Pieni, pyöreä apteekkirasia helisee Stefanin kädessä.
Hän avaa sen: siinä on kaksi kultarahaa kumpikin ohuine ketjuineen, näissä Pyhän Katarinan kuvat, jotka käly oli heille antanut.
He ovat jättäneet ne kotiin?