— Se on särkynyt — ketju on särkynyt — valehteli hän.
— Mistä olet ostanut tuon ristin?
— Ristin?
— Mistä olet ostanut sen?
— Olen saanut sen.
— No keneltä?
— Niin — ylihoitajattarelta.
Hän tiesi, ettei mies uskonut häntä.
Pitkän aikaa istui hän liikkumattomana, jäykkänä ja kylmänä hänen rinnallaan. Jopa hengitystäänkin hän pidätti, vain sydämen epätasaiset lyönnit kuuluivat kaukaa etäisyydestä.
Vanhan aleksandrialaisen Katariinanrahan oli hän saanut Stefanilta jo tyttönä. Jo silloin oli hän ollut selvillä siitä, että tämän lahjan jälkeen oli myös sen antaja tuleva hänen omakseen.