Jos nuoret medisiinarit sellaisina hetkinä sattuivat kulkemaan varaston oven ohi, rypistivät he pilkallisesti nenäänsä. Milka ei vielä ollut edes suudellut häntä.
He vain puhuivat. Mutta välistä putosivat yksityiset sanat kuin värähyttävät suukkoset heidän musiikin vapauttamiin sieluihinsa.
Rakkauden pääsiäishetket olivat lahjoittaneet heidän sanoillensa lennon ja kauneuden kaiun. Heidän mielikuvituksensa kohosi sanan taivaankaarin huimaavaan korkeuteen, ja siellä katselivat he hurmautuneina toisiaan.
He tahtoivat olla hyvät, jalot, ja toistensa arvoiset.
Milka, joka tuli sairaaksi valheesta, jumaloi naisessa totuutta ja puhtautta, ja Katalin rakasti hänessä sitä kesytettyä voimaa, joka kuuliaisena seurasi häntä silkkisiteessä kiinni, kuten leijona Erosta.
Milkaa harrastutti huomattavan paljon Katalinin entinen aviollinen yhdyselämä. Tuntui siltä, ettei hän rakkautensa määrättömyydessä voinut tyytyä vain hänen tulevaan elämäänsä, vaan että hän samalla tahtoi hallita myös hänen mennyttään.
Mutta itse asiassa ilmeni myöskin tässä vain, hänen kummitus- ja vampyyriluonteensa. Hän osasi rakastaa vain silloin, kun hän sai imeä verta toisen rakkaudesta.
— Vastaatteko suoraan, jos kysyn teiltä jotakin?
— Tiedättehän, Karoly, ettei minulla teille ole mitään salaisuuksia.
— Teidät pakoitettiin menemään naimisiin Aratón kanssa, eikö totta?