— Mitä tämä on? Tuletteko kuitenkin?
— Miksi en tulisi? ihmetteli hän.
— Ettekö tiedä —? Ettekö ole mitään kuullut.
— Gorlice? — sanoa sutkautti Katalin iloisesti.
Mutta nyt havaitsi hän, että Kadarin kasvot olivat uusien, synkkien poimujen uurtamat.
— Suuri onnettomuus on tapahtunut… Kauhea onnettomuus — mumisi professori.
Professori antoi hänelle merkin tulla sisään, hän tahtoi, että hän istuutuisi.
Katica ajatteli heti Milkaa. Petollinen, särkyä tuottava kylmyys levisi rintaan… Hän ei uskaltanut puhua, vaan jäi seisomaan keskelle huonetta pidättäen hengitystään, jäykästi tuijottavin silmin ja liituvalkeana kasvoiltaan.
Teidän miehenne, professori Stefan Arató —.
Ah! Nainen veti syvään henkeä. Professori tarttui erään tuolin selkänojaan ja työnsi tuolin hänelle.