— Istukaa, olkaa hyvä.
— Onko hän sairas? kysyi Katica. Onko Stefan sairas?
Ja kun hän puhui miehestä, vapisutti nyt vielä hänen ääntään sama tuska, jota hän oli tuntenut rakastajan edessä.
— Suuri onnettomuus, kauhea onnettomuus…
Tuli syvä hiljaisuus. Rouva Arató tarkkasi vapisten omaa itseään. —
Liekki kähisi ja leimusi… Ilkeä, pieni suu puhalsi, puhalsi…
Katica kohotti kätensä: ei, ei, ei — Jumala taivaassa, se ei saa tapahtua.
Mutta samalla kun suu puhui, kaivautui hänen tuikea katseensa ahneena tulevaisuuteen.
Kadar tuumi, että oli viisainta heittäytyä suoraa päätä asian ytimeen.
— Hän on kuollut.
Niin, tämä uskomaton, mahdoton ajatella on tapahtunut…