Mutta kaikki ne, jotka keskustelivat lesken kanssa, olivat täynnä ymmärtämystä ja osanottoa.
Miten voimakas olikaan tämä nuori nainen syvässä surussaan ja miten luonnollisella arvokkaisuudella hän sitä kantoikaan. Ja kuitenkin tiesi jokainen, että hän miehessään kadotti kaikkensa.
Se, mitä Katalin näinä raskaina päivinä sanoi ja teki, oli Stefan
Aratón arvoa vastaavaa.
Hänen ulkonainen olemuksensa oli jälleen täysin hänen miehensä persoonallisuuden vaikutuksen alaisena.
Arató oli aina halveksinut kaikkea teatraalista mahtipontisuutta ja Katalinin käyttäytymiseen löi nyt leimansa mitä kristallikirkkain yksinkertaisuus.
Ehkei hän koskaan ennen elämässään ollut niin täydellisesti Stefan
Aratón puoliso, kuin nyt, kun Arató lepäsi kaksi metriä turpeen alla.
Kadarkin saapui sinne vielä kerran. Hän oli sangen lannistunut, nyt vasta hän itsekin käsitti, miten kiintynyt hän oli ollut kuuluisaan virkatoveriinsa.
Hän kysyi leskeltä, koska tämä aikoi matkustaa kotiin Oltváan.
Oltváan —? Vasta silloin, kun hän voisi kuljettaa vainajan hänen lopulliseen lepokammioonsa. Se oli vielä mahdotonta, koska tällä ratalinjalla oli lopetettu koko siviililiikenne.
— Ajattelin vain, että te ehkä tulette asumaan isovanhempainne luona — huomautti Kadar kuivasti.