Graczianinko luona? Katalin pudisti hiljaa päätään. Velvollisuudet pidättivät häntä pääkaupungissa. Hänellä oli vielä paljon työtä perujen järjestämisessä. Siellä oli hänen miesvainajansa muistiinpanoja, joitten hän ei tahtonut jäävän vieraisiin käsiin, hän halusi itse tarkastaa ne.
Kadar lähti ja leski päätteli itsekseen, että tuosta miehestä hän ei pitänyt.
Samana päivänä tuli eräs sangen korkea herra odottamatta tervehtimään rouva Aratóa.
Salissa tapasi vieras pitkän kapteenin, joka järjesteli kirjeitä, sähkösanomia ja käyntikortteja pöydällä.
Ehkä vainajan sukulainen? kysyi tervehtijä, kun kapteeni hienona ja ylväsryhtisenä esittäytyi hänelle.
Ei nyt juuri sukulainen, mutta kunnioitin ja rakastin Stefan Aratóa miehenä, joka…
— Siis hänen hyvä ystävänsä, sanoi korkea herra, ja puristi lämpimästi osaaottaen kapteeni Milkan kättä.
* * * * *
Täytyi myöntää, että kapteeni Milka tässä tilaisuudessa käyttäytyi mallikelpoisesti. Vain ritari, pelvoton ja moitteeton, olisi siten voinut esiintyä.
Hän otti osaa suruun attilaan pukeutuneena ja valkeissa käsineissä (olisihan herättänyt huomiota, jos hän ei olisi tullut), mutta hän ei pitänyt surevan lesken kättä omassaan edes sadasosa sekuntia kauempaa kuin kuka tahansa välinpitämätön vieraissakävijä.