— Niin luulen minäkin… Voi olla, että hän tekee sen säälistä, sillä hänellä on kyllä hyvä sydän, hän tekee sen yleisen mielipiteen painostamana, sillä hän on turhamainen… Hän tulee tänne ja silloin sekaantuu uusi, kummallinen aines taisteluun puolison ja rakastajan välillä: vaimon jalomielisyys!

Professorin kasvot tulivat tummanpunaisiksi kun hän jatkoi:

— Sisar Maria, kamppailen Jumalan enkelin kanssa, en tahdo, että valhe valvoo vuoteeni lähistöllä, että teeskentely rukoilee puolestani!

— Miten kauheista asioista puhutte, änkytti nainen.

— Sisar Maria, auttakaa minua!

— Mitä voin minä tehdä?

— Ilmoittakaa hänelle, että olen kuollut. Hänelle ja koko maailmalle. Minä istun kuoleman talon eteishuoneessa… Älkää salliko elämäni saarnamiesten ja velkojien seurata minua tänne…

Hetken loman jälkeen hän jatkoi:

— Saari on suljettu… Kukaan muu ei näe minua kuin te ja Frobischer… Professori ei osaa unkaria, ei lue sanomalehtiä eikä käy koskaan saaren ulkopuolella… Kaikki tiedot, jotka saavuttavat hänet ulkomaailmasta, kulkevat teidän kättenne kautta, sisar Maria… Jos pääsen täältä elävänä, tulen itse selittämään kaiken ulkopuolella oleville… Ja jos taas joudun jäämään tänne tosiasiain perusteella, niin ei ole mitään selittämistä…

— Kuolema on suuri herra… Se yksin säästää häpeästä ja epätoivosta.