Hän sukelsi ylös pohjattomista, kuohuvista syvyyksistä, kuin olisi hän tullut esiin luomisen alkusumusta.
Hän rupesi etsimään jotakin sokeassa hämäryydessä ympärillään ja hän löysi itsensä, lekuttelevan, tuntemattoman arvoituksen elämänveden rannalla.
Hämmästyneenä ja ihastuneena tarttui hän saaliiseen, joka pimeyden valtamerestä oli viskautunut hänen syliinsä. Varovasti käänteli hän sitä ja tähysteli sitä viekkaasti joka puolelta.
Kuka olet sinä, mitä olet sinä, sinä syvyyden lapsi?
Ei mitään vastausta.
Mietiskellen kokosi hän ne muistot, jotka hän oli tuonut mukanaan tuhatvuotisesta unelmamaailmasta. Hän muisti itsessään kymmenen ihmiselämää, rajusti ja sekasortoisesti heittelehtivät ne toistensa ympäri… Mitkä olivat ne oikeat?
Tiedemies, palkkasoturi, maanviljelijä, merimies, seikkailija, ikihäränmestaaja — mutta mikä näistä olen minä itse?
Nosta katseesi ylös? Älkäämme eksykö kerrostumiin, joita vuosisadat ovat pinonneet toistensa päälle!
Äkkiä kiisi polttava tuska hänen jäseniensä läpi…
Ikihärkä — musta ikihärkä!