Riehuten valmistautuu hän hyppäykseen — piilukirveeni!

Mutta joku sulkee hänet syleilyynsä, pidättää hänet vuoteessa lempeällä väkivallalla.

Joku puhuu rauhoitellen ja rukoillen.

— Sinäkö se olet, Talita?

— Tässä on sisar Maria.

Talita ei tule enää koskaan takaisin.

* * * * *

Hän makaa murtuneena, voitettuna, jäsenet tuskan tempomina, raskaasti nöyryytyksestä korahdellen… Maahan poljettu häräntappaja.

Päänsä yläpuolella näki hän mustan kallioholvin, jonka yllä punainen tulenlieska loimotti, hän näki ikihärän sarvet, muinaiset voitonmerkit, jotka tulenhohteessa näyttivät aivan sinoberipunaisilta.

Se oli hänen luolansa, häräntappajan kalliolinna, joka vielä eilen oli kajahdellut Talitan naurusta.