Valonloimu säkenöitsee kauas yöhön. Se houkuttelee ja viettelee nuoria metsästäjiä hylkäämään vuorensa…
Ja jos ikihäränmetsästäjä joutuu ansaan, seivästetään hänen päänsä paaluun. Se, joka asuu vuoren huipulla ja astuu alas laaksoon naisen tähden, on myös ansainnut kohtalokseen seivästämisen!
Ja kuitenkin tulevat nuoret metsästäjät. Hiljaa laskeutuvat he alas kuin yöpilvisuikaleet…
Kevätyö on tulvillaan kuumia tuoksuja. Laakso on täynnä kukkia, — naisia tuolla ylhäällä kallioilla ei kasva yhtäkään.
Tytöt juoksevat hulmuvin hapsin leimahtelevien liekkien läpi… Mustista tiheiköistä katselee himo, satoihin palaviin miehen silmiin pesiytyneenä, pehmeästi ja joustavasti kiitäviä vartaloita.
Nyt juoksee Talita kohti roviota… Liekki hulmahtaa ylös — hänen pitkät kutrinsa syttyvät tuleen…
— Apua! Hän palaa!
Mutta ei — sehän olikin vain mieletön uni!
Potilas herää… Miten hyvä olikaan, että hän havahtui! Täällä ei ollutkaan rovioliekkejä — kevät-aurinko kimalteli lehdistössä… Sirkkojen hopeaäänet soivat ja metsän lähteet lirisivät viileästi ja raikkaasti…
— Sairas herää…