— Tietääkö hän, että elän? kysyi Arató hiljaa.
Rouva Uzon nyökkäsi.
— Kyllä, sanoin sen hänelle. Mutta vain hänelle.
Jos Arató olisi ollut täysin tajuissaan, olisi hän itsekin pyytänyt sisar Mariaa sen tekemään.
Aluksi ei Peter edes tuntenut veljeään. Mutta heti, kun hän kuuli veljensä äänen, leimahti valo hänen kasvoilleen.
— Stefan!
Hymyillen ja liikutettuna katseli hän yli virran leveän, hiljaa kohisevan veden sen toiselle rannalle.
Hänellä oli valkea hansikas vasemmassa kädessään ja sormet olivat omituisen kankeat kuin mannekiinilla puodinikkunassa.
— Mikä kättäsi vaivaa? kysyi professori samalla kun epäluulo äkkiä hänessä heräsi.
— Ah Jumalan kiitos, ei mikään, se on sangen hyvässä kunnossa… Nyt odotan vain protisia.