Myöhemmin asettuivat he asumaan Berliiniin, josta he palasivat kartanoon vain kesälomaksi, kunnes Stefan kutsuttiin Budapestin yliopistoon.

Kauniin Zolkyn avioton tytär oli kohonnut ylhäiseksi naiseksi. Hän kohosi yhä korkeammalle yhdessä miehensä kanssa, jonka maineessa hän kylpi kuin pakeneva haikara auringonpaisteessa.

Ja hän kiitti Jumalaa, sillä hän tunsi, että oli armoitettu naisten joukossa.

* * * * *

'Hän, armoitettu naisten joukossa, lepää tällä hetkellä untuvakevyen vuodepeitteen alla ja tuijottaa avoimin silmin makuuhuoneen siniseen hämärään.

Intohimoiset sanat, jotka hän tunti sitten oli sanonut puolisolleen, värisyttivät vielä nyt hänen hermojaan, ratas surisi vielä nyt hänen aivoissaan…

On siis aivan varma: jos Stefan kuolee, ei hän voi elää kauempaa. Totta kyllä, hänellä ei ollutkaan myrkkyä — hän oli vain sanonut varastaneensa sitä laboratoriosta samana hetkenä, kuin se oli pälkähtänyt hänen päähänsä, mutta se ei merkinnyt mitään, sillä jos haluaa kuolla, löytää aina jonkun välikappaleen…

Kuolema! Hänen mielikuvitusvoimansa, joka oli uskomattoman herkkä, kuin puron vesi, heittäytyi ahneena tuohon mustaan luolaan.

Yleensä hän aina kauhistuneena pakeni sitä, mutta nyt hiipi hän sitä lähemmäksi lumoutuneena ja uteliaisuudesta väristen.

Ja nyt, kuten aina, tarkasteli hän itseään arvostelevin katsein viileästä etäisyydestä…