— Jaksattekohan jo matkustaa?
— Nyt olen piileksinyt jo kyllin kauan. Mutta kun olen järjestänyt välttämättömimmät asiani Budapestissä, palaan takaisin. Minun täytyy koota voimia… Toipumisaikani vietän Tikanlinnassa.
Rouva Uzon ymmärsi hänen sieluntilansa; nyt tarvitsi hän työtä, tehtäviä, velvollisuuksia, huolia ja taisteluja.
— Sandor Ember tekisi mielellään teille seuraa, sanoi hän hiljaa. Heti senjälkeen lisäsi hän:
Matkustaako Peterke noutamaan Ijarton lasta? Olisi tosiaan hyvä, jos hän saisi naisseuraa mukaansa… Sillä jos poika rupeaa ulvomaan, tulee vänrikki Peter varmasti vetämään hätäjarrusta… Parakit rupeavat, Jumalan kiitos, jo tyhjenemään ja minulla tuskin on enään mitään tekemistä.
— Te arvaatte ihmisten salaisimmat ajatukset, sanoi professori.
— Minä vain vaivaan päätäni tuumimalla, miten koskaan olen voinut saada itseni vakuutetuksi siitä, että olen aivan tarpeeton maailmassa.
Kevyt tuulenleyhkä pani uinuvat puut heidän päittensä päällä suhisemaan. Nainen pysähtyi äkkiä ja sanoi hiljaa, mutta pelottomasti:
— Eikö teillä ole mitään mahdollisuutta ottaa Katalin mukananne takaisin Tikanlinnaan?
Hän heitti Aratólle kysymyksen kuin köydenpään kohti laivaa, joka lähenee rantaa — kuinka lienee, aikoneekohan se laskea maihin?