Mutta äkkiä levisi hyväilevä lämpö hänen sydämeensä: hän oli odotussalissa saanut näkyviinsä kapteeni Milkan kookkaan vartalon.
Kapteenista oli tuntunut, että se hermostunut kiireellisyys, jonka vaikutuksen alaisena hän edellisenä iltana oli jättänyt Katicalle hyvästi, voi antaa aiheen ilkeään väärinkäsitykseen; siksi oli hän heti päättänyt pyytää lomaa ja kiiruhtanut asemalle, tarjoutuakseen Katicalle seuraksi matkalle.
Hän itsekin iloitsi siitä miehekkäästä osasta, jota hän näytteli, ja kun hänen sielunsa aaltoilu tavallisesti nousemistaan nousi, kunnes hän joutui vastatuuleen, niin hän nytkin astuessaan sisälle ja pannessaan lakkinsa terhakasti ja husaarimaisesti vinoon, tunsi itsensä voimakkaaksi ja raikkaaksi, kuten yleensä voi tuntea vain kuusi jalkaa pitkä soturi aamun kultaisessa koitteessa.
Muuten ei tuo mies koirineen näyttänyt niinkään hirveältä täydessä päivänvalossa.
Kuka tahansahan oli kuullut samankaltaisia salaperäisiä tarinoita, mutta kun kaikki selvisi, todettiin vain, että aina jotain perin yksinkertaista ja tavallista piili niitten takana.
Katalinille ei edes juolahtanut mieleen, että Arató voisi olla elossa. Surun ja osanoton kuohuttama aika oli jättänyt jälkeensä niin voimakkaita ja ratkaisevia vaikutelmia häneen, ettei hän olisi voinut edes kuvitella hyvää Stefaniaan elossa olevaksi, vaikka olisi tahtonutkin.
— Hän sanoi, että hän Oltvássa aikoi pistäytyä Graczianin luona.
— Miksi ei Tikanlinnassa? kysyi Milka, joka yhä Katican tiedonantojen perusteella sotki vanhan herra Graczianin herra Tancrediin Falernosta.
Tikanlinnassa ei nykyään ollut ketään, joka olisi valmistanut ruokaa. Katalin vaikeni kuitenkin todellisesta syystä, siitä nimittäin, että siellä ylhäällä puhuivat huonekalut yksinomaan Stefanista, eikä hänellä ollut vähintäkään halua ryhtyä väittelyihin seinäkuvastimen kanssa tahi saada moitteita nahkanojatuolilta.
Herra Graczian otti vastaan tyttärentyttärensä kysymällä, koska hän oli ajatellut palata Budapestiin.