Hän ei enää pannut rahoja makeisiin, vaan antoi säästetyillä kolikoillaan tilata itselleen Aratón kirjoja, loikoili sitte puolet yöt ja lueskeli niitä, vaikka hän itse asiassa käsitti sangen vähän niitten sisällyksestä.
Kun nuori tiedemies seuraavana kesänä taas tuli kotiin, viettääkseen lomansa Oltvássa, oli kaupungissa jo levinnyt huhu Katókan mielettömästä Arató-jumaloimisesta.
Stefankin sai kuulla siitä kerrottavan, nauroi sille omasta puolestaan, mutta kun hän sattumalta kohtasi tytön, menetti hän halun nauraa, siksi suuren yllätyksen tuotti hänelle se kuuma ja vaatelias tarmo, joka virtasi Katókan katseesta.
Katókassa oli nyt kypsynyt luja päätös kuolla, jos ei professori huolisi hänestä. Eikä ole mahdotonta, ettei hän olisikin kuollut.
Stefanissa heräsi uteliaisuus tyttöä kohtaan, joka oli niin opinhaluinen, mutta ei löytänyt hänessä muuta kuin oman peilikuvansa.
Tämä voitiin käsittää siten, että Katan persoonallisuuden oli tukahduttanut, hajoittanut ja sulattanut hänen intohimonsa kaikki täyttävä meri.
Ja hitaasti, huomaamattomasti Katan päähänpiintymän haltioivan vaikutuksen alaisena alkoi professorin sielussa ajatus orastaa, tulla nupulle, puhjeta kukkaan, levitä kuin taatelinsiemen intialaisen velhon korissa: parempaa, sinulle sopivampaa puolisoa et tule koskaan löytämään koko avarasta maailmasta.
Tytöllä oli kolme innokasta avustajaa, jotka raivasivat hänelle tietä kohti alttaria: Aratón miehekäs ylpeys, turhamaisuus ja hänen kokemattomuutensa suhteissa naisiin.
Sillä Arató, kuten niin moni muu suuri lapsi, oli jo aikoja sitten luvannut itselleen, ettei hän tulisi välittämään maailmasta, valitessaan puolisoa, hän aikoi valita sellaisen vaimon, joka saisi kiittää häntä kaikesta, ja joka ei palvelisi mitään muuta jumalaa, käsin tehtyä…
Kun Kata tuli Aratón vaimoksi, esiintyi hän taas uudessa osassa elämän näyttämöllä: Katalin, kuuluisan miehen puoliso. Ja sen osan näytteli hän perinpohjaisesti, sillä hän oli itse onnellinen ja teki miehensäkin onnelliseksi.