Kun he luulivat, että persoonallinen arvonanto heitä kohtaan tuli kasvamaan varsin huomattavasti, jos mahdollisimman usea heidän tutuistaan näkisi heidät, johtivat he reservimiehensä, jotka olivat kotoisin maaseudulta eivätkä tunteneet pääkaupungin katulabyrinttejä, mitä mutkittelevimpia teitä.
Eräällä ahtaalla kadulla sattui muistettava tapaus: he kohtasivat kenraalin. Täysiarvoinen kenraali kääntyi kadulle eräästä kulmasta niin odottamatta, että hän törmäsi yhteen Peterin kanssa.
Säkenöivin silmin veti Peter säilänsä huotrasta, kuin olisi hän aikonut pistää jonkun kuoliaaksi, ja vain kädenleveyden päässä kenraalista komensi hän kunniaa niin pelottavasti karjaisten, että vanhus vähintäin hypähti pelästyneenä.
Kaikeksi onneksi oli hän eläkkeellä ja sellaisena varannut itselleen niin runsaasti inhimillistä huumoria, että hän kykeni hymyilemään moiselle seikkailulle.
Mutta enempää ei tarvittu, reserviläiset puhkesivat kaikuvaan nauruun, ja nyt sattui kurin kannalta mitä valitettavin ja huolettavin tapaus: Unkarin kuninkaallinen lippumies naurettiin hölmöksi sotamarskin myötävaikutuksella.
Peter muuten oli nyt peloissaan vain siitä, miten Palko tulisi menettelemään. Tämä pysyi solidarisena, kuten kunnon veljen pitikin, ja jos Peter oli punainen kuin rapu häpeästä, oli Pal vielä punaisempi.
Kuitenkin kohtalo, joka kaiken tämän jälkeen tunsi itsensä velvoitetuksi antamaan hyvitystä Arató-veljeksille, johti heidän tielleen "Englantilaisten Neitosten" kävelyllä olevat kesä-asukkaat.
Isänmaallinen hehku, joka merimieshattujen alta loisti heitä vastaan, palautti heille omanarvonannon.
* * * * *
Odotuksen ja valmistusten levottomina päivinä sai professori Arató ottaa vastaan harvinaisen vieraskäynnin.