— Hän on vähäsen raaka, mutta sydämensä on kultaa, ja sotilaana on hän ihanne, puolusteli Palko. Ja sitten lisäsi hän viisastelevasti: sellaisen päällikön johdossa on ilo kohdata vihollinen.
Mutta sitten muuttuivat hänen kasvonsa verenkarvaisiksi, kapteenin jyrisevät ukkosiskut olivat kohdistuneet häneen itseensä.
— Vapaaehtoinen, työntykää vaunuun heti paikalla, ja sanonpa vain: annan palttua vapaaehtoiselle…
Hän keskeytti äkkiä, kun hän näki Aratón, jonka ulkomuodon hän luultavasti tunsi. Ja nyt kävi ilmi, että kapteeni Milka osasi käyttäytyä myös sangen hiotusti, jos hän vain tahtoi.
Hän kumarsi sotilaallisesti ja pyysi Palkoa esittämään hänet sukulaisilleen.
Heti pyysi hän Katalinilta anteeksi rehevää puhettaan.
— Armollinen rouva pitänee tätä kasarmipuhetta kauheana, mutta emme tule toimeen ilman sitä. Me emme juuri riitele siksi, että olisimme pahoja, vaan siksi, että voittaisimme aikaa. Sillä keinoin karsitaan kaikki tarpeettomat vastaväitteet ja väki joudutetaan täyteen toimintaan… Ystäväni Palko tietää myös tämän eikä ota suuttuakseen, vaikka saa silloin tällöin osakseen hänkin.
Samalla laski hän kätensä Palkón olalle ja tämä punastui uudelleen, mutta tällä kertaa ihastuksesta. Toden totta oli ilo kohdata vihollinen tällaisen päällikön johdolla!
Kapteeni palasi vielä kerran samaan aineeseen, mutta huomasi äkkiä sen mauttomaksi ja kiiruhti muuttamaan puheenaihetta. Hän oli muuten lahjakas mies, minkä hän itsekin tiesi ja halusi kernaasti, että sen tietäisi myös Arató, jonka arvoasemasta hän oli täysin selvillä.
Hän puhui paljon ja nopeasti, kunnes hänelle pälkähti päähän yht'äkkiä, että Arató ehkä piti häntä lörpöttelijänä; silloin olisi hän mielellään lähtenyt tiehensä, mutta ei keksinyt mitään tekosyytä Viimein oli hän muistavinaan jonkun erittäin tärkeän asian, pyysi anteeksi ja poistui kiireesti.