— Mistä kultaviulusta? kummasteli professori.
— Löysin sen sieltä kotoa isoisän kirjojen joukossa.
(Vaikka he asuivat kymmenen kuukautta vuodesta Budapestissä, oli
Tikanlinna kuitenkin aina koti heille).
Stefan muisti hyvin isoisän siniset kirjat, mutta tätä satua ei hän ollut koskaan lukenut.
— Jos sinä innostuit siitä, mikset ottanut sitä mukaasi? kysyi hän.
Katalin puristi painokkaasti päätään.
Isoisän kirjoja rautatievaunussa? Prinsessa Unissakävijä täällä Frans-Josef-rantakadulla? Vain ajatuskin siitä miltei pelottaa! Ei, nukkukoot ne vain levossa ja rauhassa kunnes palaamme taas niiden luokse. Silloin luen lopun sadusta. Mutta Herra Jumala, koskahan se tapahtuu?
— Voi sattua, että ensi viikolla minun itse täytyy matkustaa
Siebenbürgeniin, sanoi Stefan hetkistä myöhemmin.
— Oltváan? Kotiin?
— Ei, matkustan vain Oltván kautta. On ollut puhetta rakentaa suurehkoja parakkeja Oltvá-laaksoon. Osan sairaista siirrämme Bukovinasta sinne.