Kun ajan vietossa oli päästy näin pitkälle, otti Katalin esiin suljetusta rasiasta kolme täysinäistä suklaapalaa. Totisin ilmein jakoi hän niistä kaksi pojille ja piti itse kolmannen. Vallitsi syvä hiljaisuus, kun he hartaasti ja huolellisesti kuorivat tinapaperin, kaikki kolme olivat yhtä innokkaita makeisten ihailijoita.
Valkea koira uunin ääressä nousi, meni osaaottavana naisen luo, ja laski hänen syliinsä suuren, viisaan päänsä. Oikeastaan oli koira lammaskoira, joka harjalla ja karstalla oli tehty mahdolliseksi esiintymään salongeissa. Se totteli nimeä Kantor, ehkä sentakia, että sillä oli maalaismainen tapa ulvoa täysikuulla.
Vakavasti ja tarkkaavasti se seurasi Katalinin liikkeitä, (yleensä seurasi se syvällä mielenkiinnolla kaikkea, mikä oli yhteydessä syömisen kanssa) ja loi sillävälin kateellisia ja vähintäin uhkaavia katseita sätkyttelevään kissanpoikaan. Kissa menetti rohkeutensa ja pelastautui äkkinopealla hypyllä naisen kainalokuoppaan. Se katosi kokonaan kimonon siniseen silkkiin, mitään muuta ei näkynyt, kuin pieni pyöreä pää, joka tuskaisesti, mutta kuitenkin uskomattoman julkeasti tuijotti koiraan. Kantor piti sen käyttäytymistä niin hävyttömänä, että se kajahutti äkäisen haukun.
Kolme lasta — Katalin oli vain neljä vuotta vanhempi kaksoisia, puhkesivat niin raikuvaan nauruun, että heidän iloisuutensa houkutteli sinne professorinkin.
Pojat vaihtoivat nopean silmäyksen: kysyisivätköhän he häneltä? Tähän asti eivät he olleet uskaltaneet häiritä syviin ajatuksiin vaipunutta veljeään, mutta nyt tahtoi suu puhua sen, joka painoi heidän sydäntään ja joka oli heitä lähempänä kuin kissanpojat ja Kantor, jopa lähempänä kuin täytetyt suklaalevyt.
Oliko sota tulossa? Jo viikkoja oli sodanuhka riippunut heidän päittensä päällä, kuin ukkonen kaupungin kattojen yllä.
Peter pelkäsi vakavasti, että "me taas olisimme järkevimmät", joka Palin mielipiteen mukaan tulisi koitumaan "suureksi vahingoksi monarkian arvovallalle."
He olivat nyt viikkokausia odotelleet sodanjulistusta yhtä palavalla kärsimättömyydellä kuin lapsuudessa jouluiltaa ja yleensä kaikkea uutta ja tavatonta, kaikkea, johon kuului yllätyksiä, mullistuksia ja kiihtymystä. Ja tunnustakaamme: kaksoiset olivat sotakiihkoilijoita senkintakia, että heillä oli selvä aavistus siitä, että kanuunanjyske oli tuova miellyttävän keskeytyksen opetukseen vapaaehtoiskasarmissa.
Mutta ennenkuin he olivat ennättäneet päästä selville, pyysi sananvuoroa korkeampi mahti: rajuilma.
Puhkesi niin pelottava rajumyrsky, että rakennus huojui perustuksiaan myöten. Sadottain timanttisäihkyisiä salamakalpoja iski säpäleiksi yömustan pimeyden, ja rätisevät vesitulvaryöpyt peittivät sodan kuumehoureissa huumailevan kaupungin.