* * * * *
Pari sanaa kaksoisista. Sillä Peter ja Pal ovat kaksoiset. Professorin velipuolet — heillä on eri äiti kuin professorilla — ja viisitoista vuotta nuoremmat kuin hän.
He ovat perin toistensa näköiset. Kun jompikumpi on yksikseen, ei ole helppo päästä selville, onko tekemisissä Peterin vaiko Palin kanssa; jos he sensijaan ovat yhdessä, pistää heti silmään, että Peter on jonkun verran ruskeampi, jänterämpi ja vakavampi kuin veljensä, Pal taas hiukkasen tyttömäisempi, vilkkaampi ja lapsellisempi kuin toinen.
He eivät voi olla ilman toinen toistaan, vaikkakin heidän kesken on alituinen riita. Jos Pal tekee itsensä syypääksi johonkin typeryyteen, nostaa Peterin halveksiva silmäys samalla veren hänen poskilleen; ja jos Peter käyttäytyy itserakkaasti, mikä todella joskus tapahtuu, on Pal pakahtua naurusta, ja tämä taas värittää Peterin poskipäät häpeän purppuralla. Sanalla sanoen, he täydentävät toisiaan oivallisesti.
Muuten ovat he silmiinpistävän hienonnäköisiä poikia. Kaksi solakkaa keruubia. Heidän luontaiseen miellyttävyyteensä on samalla liittynyt eräänlaista pentumaista kömpelyyttä. Pohjaltaan ovat molemmat sangen vaatimattomat, mutta kun heissä välistä syntyy pelko, että joku voisi pitää heitä tomppeleina, vaihtuu heidän vaatimattomuutensa välistä ilman vähintäkään syytä tai astetta pöyristyttäväksi tyhmänyltiöpäisyydeksi. Heidän käyttäytymisensä on siis mitä harvinaisin sekotus luostarisuoraviivaisuutta ja Bussy d'Amboisen maneeria. [Bussy d'Amboise oli katolisten johtajia Bartolomeus-yönä ja tuli tunnetuksi suuresta julmuudestaan. — Suom.]
Heidän silmänsä ovat aivan samanlaiset: suuret, viehättävän säteilevät, kirkkaat lapsensilmät. Nämä kaksi silmäparia hymyilevät alituisesti, lämpimästi ihastellen, kälylle, johon pojat itse aavistamattaan ovat rakastuneet miehuuden ensikeväisellä leimulla. Sanomattoman suloisesti ja hellästi laulaa tämä tunne heidän veressään ja leviää, kuin hieno, henkäyskevyt pitsimatto rouva Katalinin hentojen jalkojen juuressa.
Professori, joka on aivan harmillisen teräväkatseinen kaikissa inhimillisissä asioissa ja joka käsittää sellaisetkin suhteet, joista hän ei koskaan ole viitsinyt edes ottaa selvää, ymmärtää tämänkin erikoisen suhteen paremmin kuin Katalin ja kaksoiset, muttei pidä välttämättömänä sanoa siitä mitään. Meressä elää eräänlaatuisia opaalinvärisiä hienoja ja arkoja pikkueläimiä, jotka kärsivät ruman ja surullisen kuoleman, jos niihin koskee.
Kälystä kaksoiset vain haaveksivat, mutta veljeään he jumaloivat. Miltei kaikesta hyvästä, mitä he tähän asti ovat elämältä saaneet, ovat he professorille kiitollisuuden velassa. Aina siitä asti, kun Stefan Arató kiitetyillä teoksillaan tarttuvista taudeista sai Nobelpalkinnon, astui hän veljien silmissä kuningasistuimelle hengen valtakunnassa. Omalta osaltaan he sukulaisuuden perusteella toistaiseksi vaativat vain herttuallista arvoa.
Sanalla sanoen, kaikki olisi mainiosti: veli Stefan maailman erinomaisin mies, Katalin maapallon rakastettavin käly, valkoinen koira loistoeläin, pikku kissanpentu, joka kieppuu Katalinin polvella, harvinaisen soma, ja yleensä eläminen ja nauraminen erikoisen suloista ajanviettoa.
Kaikki olisi siis hyvin, jos vain tuo ahdistus pian kaikkoisi ihmissydämistä…