* * * * *
Tuulten ulvonnan, ukkosjyrinän, ryöppyvirtojen läpi tuntui joku metallinen ääni porautuvan esiin. Myrskyn tohina nieli sen kerta toisensa perästä, mutta yhä uudelleen kaivautui se läpi terävästi helisten, se sukelsi esiin yöstä kuin sadun vohlat suden vatsasta.
Kaksoiset höristivät korviaan. Tuhatkertaa kuultu, ikivanha, silti yhä uusi, yllättävä, vieras kuin unelma, raskaan tuskaisesti kaikuva sana saattoi kaupungin vapisemaan ja lyötti sen kahleihin: sota!
Musta ihmismassa kiiruhti pitkin Tonavan puistorantaa. Se pulski vesirapakoissa ja taisteli vihuripuuskissa, kuin olisi se ollut osasena itse myrskyssä. Messinkitorvien räikynä ja käheä räminä koetteli voimiaan ukkos-iskujen kanssa.
Säkenöivin silmin katsahtivat kaksoiset toisiinsa, hypähtivät tuoleiltaan ja syöksyivät ulos avonaisesta parvekeovesta.
Siellä alhaalla soitti sotilassoittokunta Rakoczimarssia [Unkarin kansallissävelmä. — Suom.]. Sen tulistuttavat sävelet kaikuivat ylväinä, valittavina, uhkaavina kohajavassa yössä, herätellen kosteitten kivitaloseinien vastakaikua. Rakoczi-marssi on unkarilaisten todellisin kansallishymni! Kuinka monta hurjaa hyökkäystä sitä lujaa kivivallia vastaan, joka aitaa tämän maan, onkaan tehty mitättömäksi näitten rajujen ja suruisten sävelten innostaessa!
Marssi soi ja tuulispäisessä ilmassa ui kalpeita varjolegioneja kuin delfinejä liukuvan laivan vanavedessä: ne ovat valtakunnan vapaustaistelijoita, kaikki noita kunniakkaita voittajia, jotka ovat menneet kuolemaan Rakoczi-marssin sävelten soidessa.
Eläköön sota! Tässä mielenilmaisussa oli jotain valtavaa rajuutta ja uhmaa, jonka hehkua ei myrsky eikä tulvasade voinut sammuttaa.
Sota! Eivät vielä eilen rauhassa kasvaneet sukupolvet ymmärtäneet tätä sanaa, eivät myöskään uskoneet siihen. Mutta nyt, kun se raskain Goliatinaskelin kalisten astui esiin katuja pitkin, aukaistiin kaikki ikkunat ja sydämet sille, ihmiset tunsivat äkkiä sen jälleen ja tervehtivät sitä humalapäisessä riemussa. Tuhatvuotisen taistelutanteren ruohomättäitten alla maatuneitten esi-isäin veri heräsi eloon ihmisten suonissa.
Sota! Kaksoiset tanssivat kuin houkkiot parvekkeella ja huudahtelivat rankkasateessa. Kuumeisella kiireellä keräsi Katalin kaikki huoneessa löytyvät kukat ja siroitteli ne ikkunasta ihmisjoukkoon, esiinmarssivan sodan rautapeitteisten jalkain juureen.