— Zaklikov on kylä Venäjän Puolassa, — toivottavasti ei herrasväki loukkaannu.
Alilääkäri kääntyi erääseen kunnon unkarilaiseen päin, joka rauhallisena makasi ja imi lyhyttä piippuaan sängyssään.
— Kas vaan, tehän olette Ijarto? Missä kunnossa on käsi?
Hänen murtunut kätensä oli kipsattu ja huojentaakseen tuskiaan oli hän saanut luvan silloin tällöin panna tulta piippuunsa.
Ijarto? Katalin muisteli joskus kuulleensa nimen…
— Emmekö tunne toisiamme?
— Haavoittunut nyökkäsi vakavana.
Kyllä, tunnen rouvan. Te tervehditte vaimoani ja poikaani rautatienasemalla.
Katalin muisti heti korean talonpoikaisnaisen Buddhan olkikruunu päässä… Ah, hänhän oli kaksoisten ylistämä korpraali.
— Te olette ollut yksissä kahden pikku lankoni kanssa, eikö totta?