Pitäisi noutaa tänne hänen sellonsa! ehdotti Stowasser, vapaa székely, joka kierteli käytävässä pää upotettuna valkeaan kypäriin.
Vänrikki selitti, että Milka kykeni seurustelemaan minkä soittokoneen kanssa tahansa, mutta mieluimmin hän soitti selloa.
Katalin otti huolehtiakseen tästä. Erinäisten tiedustelujen jälkeen onnistui hänen saada käsiinsä kapteenin sello, jota hänen huonekalujensa mukana säilytettiin eräässä varastohuoneessa.
Eräänä iltapuhdehetkenä otti eräs sairaalan nostoväkiläinen sen mukaansa Milkan huoneeseen ja asetti määräyksen mukaan sanaakaan sanomatta mustaksi lakatun laatikon erääseen nurkkaan.
Ja sitten seisoivat kaikki vaanimassa, nappaisiko kala koukkuun.
Kauan odottivat he hukkaan. Mutta sitten yht'äkkiä —.
Tenhoava sävel kaikui yön hiljaisuudessa. Se tuli kaukaa, alhaalta syvyydestä, kuin noidan laulu maan uumenista.
Hiljaa, kuin tukahdutettu nyyhkytys tuli se lähemmäksi, pelokkaana hapuillen, aivankuin se vielä epäilisi oikeuttaan elää.
Sitten kapusi se korkeammalle, kerjäten kiihkeästi ja intohimoisesti…
Äkkiä kohotti se päänsä ahneesti ja janoavasti…