Mutta musiikki keskeytyi äkkiä, ja Katalinin silmien edessä väikkyi hetkisen kuva taistelevasta ihmisestä, joka suinpäin syöksyi takaisin pimeyteen.
Empimättä aukaisi hän oven.
Kapteeni Milka istui pöydän ääressä, pää oli käsien varassa ja kyyneleet vuosivat virtoina. Kyynelvuo oli rukous, rannalle ajautuneen haaksirikkoutuneen suloiset kyyneleet.
Ja kyyneleet täyttivät myös Katalinin silmät.
* * * * *
Oma rakkaani. Stefan, kallis puolisoni.
Uskollisesti rakastaen tervehdin sinua, ja voin suuresti iloiten kertoa, että meidän on onnistunut pelastaa kapteeni Milka, jota Herra on niin raskaasti koetellut.
Toisin sanoen, voin perin täydellä vakavuudella ilman omahyväisyyttä väittää, että minun on onnistunut pelastaa hänet!
Oppineet tohtorit eivät saaneet hänestä tolkkua, mutta minä, yksinkertainen naisolento — poloinen, keksin aatoksen, joka loistavasti kesti kokeen.
Kun Sinä palaat, kerron laajasti koko tapauksen kulun, tiedän, että se
tulee herättämään harrastustasi.