Hän oli niin hämmästynyt, että tuli muuttaneeksi huudahdustaan. Hän oli aina tavannut sanoa: "kirppu minua purkoon", mutta tällä kertaa hän sanoi: "kirppu minua puree". Ehkä kirppu häntä purikin. Mene tiedä!
"No", Dick sanoi, "nyt se juttu on selvä, vai mitä?"
"Selvä!" mr Hobbs sanoi. "Minun mielipiteeni on se, että englantilaiset aatelismiehet ovat keksineet tämän jutun riistääkseen häneltä oikeudet, koska hän on amerikkalainen. He ovat kantaneet kaunaa meitä kohtaan aina vallankumouksesta asti ja nyt he kostavat hänelle. Sanoinhan teille, ettei hän ole siellä turvassa, ja katsokaas mitä nyt on tapahtunut! Niin, hallitus on kai päättänyt riistää häneltä hänen lailliset oikeutensa."
Hän oli hyvin kiihtynyt. Ensiksi hän ei voinut lainkaan mukautua nuoren ystävänsä oloissa tapahtuneeseen muutokseen, mutta vähitellen hän sopeutui siihen, ja saatuaan Cedrikin kirjeen hän tunsi salaista ylpeyttä nuoren ystävänsä asemasta. Hän ei ajatellut hyvää kreiveistä, mutta hän tiesi, että Amerikassakin osattiin antaa arvoa rahalle, ja jos valta ja mahti katoaisi nimen keralla, niin varmasti menetys tuntuisi kovalta.
"He koettavat ryöstää hänet!" hän sanoi. "Niin he juuri tekevät, mutta ihmisten, joilla on rahaa, pitäisi puolustaa häntä."
Dick viipyi hänen luonaan myöhään iltaan asti jutellakseen asiasta, ja kun nuorukainen lähti, mr Hobbs saattoi häntä kadunkulmaan; ja palatessaan hän pysähtyi hetkeksi aution asunnon eteen tarkastellakseen ilmoitusta "Vuokrattavana" ja polttaen levottomana piippuaan.
Kilpakumppanit
Pari päivää linnan päivälliskutsujen jälkeen melkein jokainen englantilainen, joka vähänkin luki sanomalehtiä, tunsi Dorincourtin romanttiset tapahtumat. Ne olivat kovin jännittäviä, kun ne kerrottiin kaikkine yksityiskohtineen. Ensiksikin pieni amerikkalainen poika, joka tuotiin Englantiin, jotta hänestä tulisi lordi Fauntleroy ja joka oli niin soma ja sievä, että hän oli valloittanut ihmisten sydämet. Sitten vanha kreivi, hänen isoisänsä, joka ylpeili perillisestään, ja kaunis nuori äiti, jonka naimista kapteeni Errolin kanssa kreivi ei voinut antaa anteeksi, sekä vihdoin Bevisin, lordi Fauntleroy-vainajan kummallinen avioliitto ja tuntematon vieras nainen, joka nyt äkkiä ilmestyi poikansa kanssa sanoen, että tämä oli oikea lordi Fauntleroy ja että hänen pitäisi saada oikeutensa. Kaikista näistä asioista puhuttiin ja kirjoitettiin ja ne saivat aikaan tavattoman kohun. Ja sitten huhu kertoi, ettei Dorincourtin kreivi ollut tyytyväinen asioiden käänteeseen ja mahdollisesti aikoi oikeuden avulla tehdä tyhjäksi vaatimukset, jolloin asia siis päättyisi kummalliseen oikeudenkäyntiin.
Siinä kreivikunnassa, jossa Erleboro sijaitsee, ei sellaista hälinää ollut milloinkaan nähty. Toripäivinä ihmiset seisoivat ryhmissä keskustellen ja ihmetellen. Vuokramiesten vaimot kutsuivat toisiaan teelle, jotta saisivat kertoa, mitä kukin oli kuullut ja ajatteli tai mitä arveli toisten ajattelevan. He kertoivat ihmeellisiä juttuja kreivin raivosta ja hänen päätöksestään olla tunnustamatta uutta lordi Fauntleroyta ja hänen vihastaan kilpailijan äitiä kohtaan. Mutta tietysti mrs Dibble tunsi asian parhaiten ja häneltä tiedusteltiin asioita entistä enemmän.
"Pahalta näyttää", hän sanoi. "Ja jos minun mielipidettäni kysytään, niin luulen, että tämä kaikki tulee rangaistukseksi hänelle, koska hän saattoi kohdella niin pahasti tuota suloista, nuorta olentoa ja erotti hänet lapsestaan — ja kreivi on niin ihastunut lapseen ja ylpeä hänestä, että on vähällä menettää järkensä sen johdosta, mitä on tapahtunut. Ja mikä vielä pahempaa, tämä uusi ihminen ei ole hieno nainen niin kuin pikku lordin äiti. Hän on hävytön, mustasilmäinen olento, ja mr Thomas sanoo, ettei kukaan kunniallinen livreepukuinen herra alistuisi hänen käskettäväkseen. Jos hän tulee taloon, niin Thomas lähtee sieltä. Kun Jane ensiksi kertoi minulle uutisen, olisitte voineet lyödä minut maahan vaikka höyhenellä."