Lähtö
Seuraavan viikon kuluessa Cedrikin hyvät odotukset kreivinä-olemisen eduista yhä lisääntyivät. Hänen oli vaikea käsittää, että oli tuskin mitään toivetta, jota hän ei voisi saada täytetyksi; eikä tämä tosiaankaan hänelle koskaan oikein selvinnyt. Mutta keskusteltuaan mr Havishamin kanssa hän vihdoin käsitti, että hän saattoi toteuttaa tärkeimmät toiveensa ja hän ryhtyi puuhaan niin lapsellisen ihastuneena, että se huvitti suuresti mr Havishamia. Lähtöä edeltäneellä viikolla Cedrik puuhasi yhtä ja toista salaperäistä. Kauan jälkeenpäin asianajaja muisti sen aamun, jolloin he yhdessä menivät tapaamaan Dickiä, ja iltapäivän, jolloin he hämmästyttivät vanhaa sukuperää olevaa omenamummoa pysähtymällä hänen pöytänsä ääreen ja kertomalla, että hän saa teltan, kaminan, huivin ja rahasumman, joka hänestä tuntui aivan uskomattomalta.
"Sillä minä lähden Englantiin ja minusta tulee lordi", Cedrik selitti ystävällisesti. "Minusta olisi ikävä ajatella teidän sääriänne aina kun sataa. Minun jalkani eivät ole koskaan kipeät, joten en tiedä, miten kamalalta se tuntuu, mutta minä säälin teitä ja toivoisin teidän paranevan."
"Hän on kiltti omenamummo", hän sanoi mr Havishamille heidän poistuessaan ja jättäessään pöydän omistajan hengästyneenä suurta onneaan siunailemaan. "Kerran kun kaaduin ja satutin polveni, hän antoi minulle omenan ilmaiseksi", poika sanoi. "Siksi en ole unohtanut häntä. Tiedättehän, että niitä ihmisiä aina muistaa, jotka ovat olleet ystävällisiä."
Hänen pieneen luottavaiseen sydämeensä ei koskaan ollut juolahtanut, että on ihmisiä, jotka voivat unohtaa ystävällisyyden.
Kohtaus Dickin kanssa oli liikuttava. Viime aikoina Dickillä oli ollut paljon ikävyyksiä Jaken takia ja hän oli kovin allapäin, kun he tapasivat hänet. Kun Cedrik levollisesti kertoi, että he olivat tulleet auttamaan häntä ja poistamaan häneltä kaikki vaikeudet, hän aivan mykistyi hämmästyksestä. Lordi Fauntleroy kertoi suoraan ja mutkattomasti käyntinsä tarkoituksen. Mr Havisham seisoi vieressä ja kuunteli, ja Cedrikin suora tapa teki häneen syvän vaikutuksen. Dick seisoi suu auki ja silmät suurina ja kuunteli niin hartaasti, että lakki putosi hänen päästänsä, kun hänelle kerrottiin suuri uutinen: hänen vanhasta ystävästään oli tullut lordi, ja jos ikää riittäisi, olisi vaara jopa kreivin arvon saamisesta. Dick koppasi lakkinsa ylös ja sanoi jotakin kummallista. Ainakin mr Havishamin mielestä poika puhui oudosti, mutta Cedrik oli kuullut moista puhetapaa ennenkin.
"Katos kummaa", hän sanoi, "mitä sä meinaat antaa meille?" Pikku lordi meni hiukan hämilleen, mutta jatkoi urheasti:
"Aluksi kukaan ei tahtonut uskoa sitä", hän sanoi. "Mr Hobbs luuli, että olin saanut auringonpistoksen. Aluksi se tuntui minusta itsestänikin melko pahalta, mutta nyt alan tottua ajatukseen. Tällä hetkellä kreivinä on isoisä, ja hän haluaa antaa minulle kaiken, mitä ikinä tahdon. Vaikka hän onkin kreivi, hän on oikein kiltti, ja hän antoi mr Havishamille paljon rahaa mukaan minua varten, ja nyt olen tuonut sinulle sen verran, että voimme ostaa Jaken osuuden."
Ja loppujen lopuksi Dick tosiaankin lunasti Jaken osuuden ja pääsi siis niin muodoin liikkeen omistajaksi, ja hän hankki muhkean liikekilven ja paremmat vaatteet itselleen sekä uusia harjoja. Hänen oli yhtä vaikea uskoa tapahtunutta todeksi kuin äskeisen vanhaa sukuperää olevan omenamummon. Hän asteli tyrmistyneenä edestakaisin tuijottaen nuorta hyväntekijäänsä ja peläten joka hetki havahtuvansa onnellisesta unesta. Hän ei näyttänyt ymmärtävän yhtään mitään, kunnes Cedrik tarttui hänen käteensä hyvästelläkseen ystävänsä.
"No niin, näkemiin sitten", hän sanoi, ja vaikka hän koetti puhua vakavasti, hänen äänensä värähteli ja hänen suuret ruskeat silmänsä liikkuivat levottomasti. "Toivon, että kauppa käy hyvin. Minusta on ikävää, että täytyy lähteä ja jättää sinut, mutta ehkäpä palaan sitten joskus kreivinä. Ja minusta olisi hauska, jos kirjoittaisit meille, koska kerran olemme ystäviä. Jos kirjoitat, niin tässä on osoitteeni." Cedrik antoi hänelle paperiliuskan. "Minun nimeni ei sitten enää ole Cedrik Errol, vaan Lordi Fauntleroy, ja — ja hyvästi sitten, Dick."