Cedrik oli tapansa mukaan kiivennyt korkealle tuolilleen, ja työntänyt hatun niskaansa ja pistänyt kädet taskuunsa kuunnellen hartaasti mr Hobbsia.
"Oletteko te koskaan tuntenut kreivejä tai markiiseja, mr Hobbs?" hän kysyi.
"En", mr Hobbs vastasi halveksivasti, "en luullakseni. Tahtoisinpa vain nähdä yhden täällä luonani! Kyllä minä hänelle näyttäisin! En sallisi hänen istua edes kakkulaatikolleni!"
Tätä sanoessaan hän ylpeästi katsahti ympärilleen ja rypisti otsaansa.
"Ehkeivät he tahtoisi olla kreivejä, jos he tietäisivät jostakin paremmasta", Cedrik sanoi tuntien sääliä heidän onnettoman asemansa johdosta.
"Vai eivät tahtoisi!" mr Hobbs sanoi. "Sehän on heidän kunniansa!
Veressä se heillä on. Kehnoa joukkoa!"
Heidän parhaillaan jutellessaan Mary astui sisään. Cedrik luuli, että hän ehkä oli tullut ostamaan sokeria, mutta näin ei ollutkaan. Hän näytti kalpealta, niinkuin hän olisi ollut jostakin syystä liikuttunut.
"Tule kotiin, kultaseni", hän sanoi, "rouva tarvitsee sinua".
Cedrik liukui alas tuoliltaan.
"Tahtooko hän minut mukaansa kävelemään, Mary?" hän kysyi. "Näkemiin, mr Hobbs!"