"Vai niin", hän sanoi, "olenko minä ollut sinulle ystävällinen?"
"Olet kyllä", lordi Fauntleroy vastasi iloisesti, "minä olen sinulle niin kiitollinen Bridgetin puolesta ja omenamummon sekä Dickin puolesta!"
"Bridget!" kreivi huudahti. "Dick! Omenamummo!"
"Niin", Cedrik selitti, "he saivat ne rahat, jotka sinä minulle annoit — ne rahat, jotka käskit mr Havishamin antaa minulle, jos minä tarvitsisin."
"Niistäkö", kreivi sanoi, "niistäkö sinä puhut? Niistä rahoista, joita saisit käyttää oman mielesi mukaan. Mitä sinä niillä ostit? Tahtoisinpa tosiaankin tietää."
Hän rypisti tuuheita kulmakarvojaan ja katsoi terävästi lapseen. Hän oli hyvin utelias tietämään, miten poika oli toteuttanut mielitekojansa.
"Niin", lordi Fauntleroy sanoi, "ehkä sinä et ole kuullut puhuttavan Dickistä, omenamummosta ja Bridgetistä. Unohdin aivan, että asut niin kaukana heistä. He ovat minun erityisen hyviä ystäviäni. Mikaelilla oli kuumetta…"
"Kuka on Mikael?" kreivi kysyi.
"Mikael on Bridgetin mies ja heillä on paljon suruja. Kun mies on sairas eikä voi tehdä työtä ja hänellä on kaksitoista lasta, niin voit arvata millaista eläminen on. Ja Mikael on aina ollut kelpo mies. Bridget tuli usein meidän luoksemme ja itki. Sinä iltana, jolloin mr Havisham oli meillä, Bridget oli keittiössä ja itki, sillä heillä ei ollut mitään syötävää eivätkä he pystyneet maksamaan vuokraa. Minä menin katsomaan häntä ja mr Havisham lähetti noutamaan minua ja sanoi, että sinä olit antanut hänelle rahaa minua varten. Ja minä juoksin minkä jaksoin keittiöön ja annoin rahat Bridgetille ja kaikki tuli hyväksi ja Bridget tuskin saattoi uskoa silmiänsä. Sen tähden minä olen niin kiitollinen."
"Vai niin", kreivi sanoi syvällä äänellään, "tämä on siis yksi toiveesi, jonka sait tyydytetyksi. Entä muut?"