Dougal oli asettunut ison tuolin viereen, kun Cedrik istahti siihen. Usein se kääntyi ja katseli poikaa ikäänkuin keskustelu olisi kiinnostanut sitä. Dougal oli totinen koira, joka tajusi olevansa aivan liian iso ottamaan elämän kevyesti. Vanha kreivi tunsi koiransa ja seurasi sitä hiljaisen kiinnostuneena. Dougalin tapoihin ei kuulunut ystävystyä kenenkään kanssa päätä pahkaa, ja siksi kreivi hämmästelikin koiran levollisuutta pojan sitä silitellessä. Samassa koira loi lordi Fauntleroyhin arvokkaan katseen ja laski uljaan päänsä pojan sametin verhoamalle polvelle.
Cedrik silitteli yhä pikku kädellänsä uutta ystäväänsä ja sanoi:
"Niin, sitten tulee Dick. Kyllä sinäkin pitäisit Dickistä, hän on niin reilu sälli."
"Mitä tuo merkitsee?" kreivi kysyi.
Lordi Fauntleroy mietti hetken. Hän ei ollut itsekään oikein selvillä siitä, mitä se merkitsi. Hänen mielestään se merkitsi jotakin oikein hyvää, koska Dick käytti sitä mielellään.
"Luulen sen merkitsevän, ettei hän tahdo puijata ketään", hän selitti, "eikä lyödä ketään pienempäänsä ja että hän harjaa ihmisten kengät niin huolellisesti, että ne tulevat hyvin kiiltäviksi. Hän on ammatiltaan kengänkiillottaja."
"Ja onko hän sinun tuttaviasi?" kreivi sanoi.
"Hän on minun vanha ystäväni", Cedrik vastasi. "Ei aivan yhtä vanha kuin mr Hobbs, mutta kuitenkin hyvin vanha. Hän antoi minulle lahjan juuri ennen laivan lähtöä."
Poika pisti kätensä taskuunsa, veti sieltä esiin sievästi kokoon käärityn punaisen esineen ja avasi sen ylpeänä. Se oli punainen silkkiliina isoine purppuranvärisine hevosenkenkineen ja -päineen.
"Tämän hän antoi minulle", nuori lordi sanoi. "Minä säilytän sen aina. Sen voi sitoa kaulaansa tai pitää taskussansa. Hän osti sen ensimmäisillä rahoillaan, jotka hän ansaitsi sen jälkeen kun olin lunastanut Jaken osuuden ja antanut hänelle uudet harjat. Se on muistolahja. Mr Hobbsin kelloon minä annoin kaivertaa tällaisen muistorunon: 'Katso ajannäyttäjääsi, muista vanhaa ystävääsi'. Ja kun minä näen tämän liinan, muistan aina Dickiä."