Ratsastusharjoitus
Dorincourtin kreivillä oli näinä päivinä yhä useammin aihetta hymyillä pilkallisesti. Mitä enemmän hän tutustui pojanpoikaansa, sitä useammin hän hymyili, ja olipa sellaisiakin hetkiä, jolloin pilkallisuus hymystä katosi. Tosiasia on, että ennen lordi Fauntleroyn tuloa vanhus oli ollut hyvin väsynyt yksinäisyyteensä, kihtiinsä ja seitsemäänkymmeneen ikävuoteensa. Huvituksien ja hauskuuksien täyttämän elämän jälkeen ei ollut mieluista istua yksin loistavimmassakaan salissa, jalka jakkaralla ja ilman muuta ajanvietettä kuin suuttumista ja huutamista pelokkaalle palvelijalle, joka vihasi jo hänen näkemistäänkin. Vanha kreivi oli siksi viisas mies, että hän tiesi palvelijoittansa inhoavan häntä, eivätkä hänen vieraansakaan tulleet hänen luokseen rakkaudesta häneen — vaikka kyllä muutamia huvittivat hänen terävät, pilkkaavat puheensa, joilta kukaan ei säästynyt. Niin kauan kuin hän oli ollut terve ja voimakas, hän oli huviksensa kulkenut paikasta toiseen, vaikka se ei oikeastaan häntä miellyttänyt. Ja kun hänen terveytensä heikkeni, hän väsyi kaikkeen ja vetäytyi Dorincourtiin luuvaloineen, sanomalehtineen ja kirjoineen. Mutta hän ei jaksanut aina lukea ja niin hän ikävystyi yhä enemmän. Hän vihasi pitkiä öitä ja päiviä ja kävi yhä kiivaammaksi ja äreämmäksi. Silloin tuli Fauntleroy, ja kun kreivi näki pojan, niin tälle onneksi isoisän salainen ylpeys sai hänen ulkomuodostansa tyydytystä. Jos Cedrik olisi ollut vähemmän kaunis, vanhus olisi voinut tuntea siinä määrin vastenmielisyyttä häntä kohtaan, ettei olisi tullut huomanneeksi pojan parempia ominaisuuksia. Mutta hän ajatteli, että Cedrikin kauneus ja uljas mieli olivat Dorincourtien veren vaikutusta. Ja kun hän kuuli pojan puhuvan ja näki kuinka hyvin kasvatettu ja kuinka lapsellisen tietämätön uuden asemansa merkityksestä hän oli, niin vanha kreivi piti pojanpojastansa yhä enemmän ja huomasi mieltyvänsä häneen. Häntä oli huvittanut antaa pojan lapsellisiin käsiin valta osoittaa köyhälle Higginsille armeliaisuutta. Kreivi ei välittänyt Higginsistä, mutta häntä huvitti ajatus, että hänen pojanpojastansa puhuttiin rahvaan keskuudessa ja että hän jo lapsuudessaan saavutti alustalaistensa rakkauden. Hän oli sen tähden tahtonut ajaa Cedrikin kanssa kirkkoon nähdäkseen heidän tulonsa herättämän ihastuksen ja uteliaisuuden. Hän tiesi kuinka kansa tulisi puhumaan pikku pojan kauneudesta, hänen sopusuhtaisesta vartalostaan, varmasta käytöksestään, kauniista kasvoistaan ja vaaleista hiuksistaan. Dorincourtin kreivi oli pöyhkeä vanha mies, ylpeä nimestään, ylpeä arvostaan, ja sen tähden hän oli ylpeä saadessaan näyttää maailmalle, että Dorincourtin suvulla kerrankin oli perillinen, joka kunniakkaasti täytti paikkansa.
Sinä aamuna, jolloin ponia kokeiltiin, kreivi oli niin mielissään, että unohti kihtinsä. Kun tallirenki oli tuonut ulos sievän eläimen, joka taivutti ruskeata, kiiltävää kaulaansa ja pudisteli auringonpaisteessa jalomuotoista päätänsä, kreivi istui kirjastohuoneen avoimessa ikkunassa ja katseli kuinka Fauntleroy sai ensimmäisen ratsastustuntinsa. Hän oli utelias näkemään, osoittiko poika arkuutta. Poni ei ollut aivan pieni, ja hän oli usein nähnyt lasten menettävän rohkeutensa yrittäessään ensi kerran ratsastaa.
Fauntleroy nousi selkään innosta hehkuen. Hän ei ollut koskaan ennen ollut ponin selässä ja oli nyt loistavalla tuulella. Wilkins, tallirenki, talutti eläintä suitsista edestakaisin kirjastohuoneen ikkunan alla.
"Kylläpä hän on rohkea", Wilkins sanoi hyvillänsä myöhemmin tallissa. "Häntä ei ollut vaikea saada ponin selkään. Eikä vanha ratsumies olisi voinut istua satulassa suorempana kuin hän. Näin poika sanoi: 'Wilkins, istunko minä suorana? Sirkuksessa ratsastajat istuvat suorina', hän sanoi. Ja minä sanoin: 'Niin suorana kuin hiilihanko, lordi' — ja pikku mies nauroi ja näytti niin iloiselta ja sanoi: 'Sepä hyvä, sanottehan minulle, Wilkins, jollen istu suorana.'"
Mutta hän ei tyytynyt suorana istumiseen eikä edestakaisin taluttamiseen. Hetken perästä Fauntleroy sanoi isoisälle, joka katseli häntä:
"Enkö saa ratsastaa yksinäni ja ajaa vähän nopeammin? Sillä pojalla, jonka näin Fifth Avenuella, oli tapana ajaa ravia ja nelistää!"
"Luuletko osaavasi ajaa ravia ja nelistää?" kreivi sanoi.
"Tahtoisin koettaa", Fauntleroy vastasi.
Kreivi antoi merkin Wilkinsille, joka toi oman hevosensa, nousi sen selkään ja tarttui Fauntleroyn ponin suitsiin.