"Ei sitä voi olla sanomatta", Fauntleroy vastasi suloisesti.
"Voisitteko te? Eikö hän teidänkin mielestänne ole kaunis?"
"Meidän ei ole lupa sanoa mitä ajattelemme", sanoi sama herra, ja toiset nauroivat vieläkin enemmän.
Mutta kaunis nuori nainen — hän oli miss Vivian Herbert — ojensi kätensä ja veti Cedrikin viereensä, näyttäen jos mahdollista vieläkin ihanammalta.
"Lordi Fauntleroy sanokoon mitä hän ajattelee", hän sanoi, "ja minä olen hänelle hyvin kiitollinen. Olen vakuuttunut siitä, että hän sanoo mitä ajattelee." Ja hän suuteli pojan poskea.
"Minun mielestäni te olette kauniimpi kuin kukaan ennen näkemäni", Fauntleroy sanoi katsoen häneen viattomin, ihailevin silmin, "paitsi lemmikkiäni. Tietysti en voi ajatella, että kukaan on aivan yhtä kaunis kuin lemmikkini. Luullakseni hän on kaunein olento koko maailmassa."
"Sitä mieltä minäkin olen", miss Vivian Herbert sanoi nauraen ja suuteli jälleen häntä poskelle.
Hän piti Cedrikiä luonansa suurimman osan iltaa, ja piiri, jonka keskuksena he olivat, oli hyvin iloinen. Cedrik ei tiennyt, kuinka juttu juoksi, mutta jonkin ajan kuluttua hän kertoili heille Amerikasta, tasavallan kaartista, mr Hobbsista ja Dickistä ja lopuksi hän ylpeänä otti esiin taskustaan Dickin jäähyväislahjan — punaisen silkkiliinan.
"Panin sen tänä iltana taskuuni siksi että on juhlat", hän sanoi.
"Minä arvelin, että Dick on mielissään kun minä käytän sitä juhlissa."
Vaikka liina oli iso ja kirjava, niin vakavan hellä katse pojan silmissä esti hänen kuulijoitansa nauramasta liikaa.
"Katsokaas, minä pidän siitä", hän sanoi, "sillä Dick on minun ystäväni."