III.
"Mikä lammikko — ja mitä punamarjoja?" kysyi toinen satakieli.
"Hyvänen aika, kultaseni", sanoi ensimäinen. "Onko mahdollista, ettet tiedä lammikosta, jolla kasvaa punaisia marjoja — lammikosta, jolla herttainen prinsessa Kultakutri-parka kohtasi onnettomuutensa?"
"En ole koskaan kuullut siitä", sanoi toinen satakieli melkein äreästi.
"No hyvä", selitti toinen, "seuraat puroa vain päivän ja kolme neljännestä, ja käännyt sitten aina vasemmalle, kunnes tulet lammikolle. Se on hyvin ruma ja mutainen, ja sen ympärillä kasvaa pensaita, joissa on punaisia marjoja."
"No ja entä sitten?" sanoi hänen toverinsa. "Mitä tapahtui prinsessa Kultakutrille?"
"Etkö sitäkään tiedä?" huudahti hänen ystävänsä.
"En."
"Oi", sanoi ensimäinen satakieli, "se on hyvin surullista. Hän meni ulos isänsä, kuninkaan, kanssa, joka oli metsästysretkellä, ja hän eksyi ja kulki aina lammikolle asti. Hänen pienet jalkaparkansa olivat niin kuumat, että hän riisui kullallakirjaillut kenkänsä ja pisti ne veteen — jalat nimittäin, ei kenkiä — ja seuraavassa hetkessä ne alkoivat kasvaa ja kasvaa ja levitä ja levitä kunnes niistä tuli niin tavattomat, että hän tuskin pääsi kävelemään, ja vaikka kuningaskunnan kaikki lääkärit ovat koettaneet saada niitä pienemmiksi, ei mitään voi tehdä, ja prinsessa on vallan onneton."
"Mikä vahinko, ettei hän tiedä tästä lammikosta!" sanoi toinen lintu. "Jos hän vain tulisi tänne ja kylvettäisi jalkojaan kolmesti tässä vedessä, kävisivät ne entistäänkin pienemmiksi ja kauniimmiksi, ja hän itse tulisi vieläkin ihanammaksi kuin ennen."