"En toki", vastasi pikkumies. "Tarkoitin vain, että melkein kuolin harmista kun ajattelin, että munat eivät vielä olleet siinä."
"Mitä teit pesälle sitten?" kysyi Keijujalka.
Pikkumies iski silmää hyvin sopimattomasti.
"Mitäkö tein?" sanoi hän. "Minä suutuin tietysti ja sanoin vaimolleni, että jollei hän olisi pistänyt nokkaansa asiaan, ei mitään tällaista olisi tapahtunut. Sanoin, että hän oli oikea kana, kun lenteli siinä muka neuvomassa ja häiritsi vain toista ja valitti sitten, jos kaikki ei käynyt hyvin. Sanoin hänelle, että hän saa rakentaa pesän itse jos luulee osaavansa paremmin." Hän rakensikin! Ja pikkumies iski taas silmää.
"Oliko se parempi?" kysyi Keijujalka.
Pieni mies iski silmää kolmannen kerran. "Sinua ehkä ihmetyttää kuulla, että se oli parempi", vastasi hän, "mutta se ei ihmetyttänyt minua. Asiasta toiseen", lisäsi hän muuttaen äkkiä keskusteluaihetta, "mikä on nimesi ja mitä sinulle kuuluu?"
"Minun nimeni on prinssi Keijujalka", sanoi poika; "ja olen hukannut isäntäni siat."
"Minun nimeni", sanoi pikkumies, "on Heikku Heipparalla, ja minä kyllä löydän sikasi."
Hänen vyöllään riippui pieni punainen silkkikukkaro, ja hän pisti kätensä siihen ja veti esiin kuhapillin, pienimmän mitä koskaan on nähty.
"Puhalla siihen", sanoi hän antaen sen Keijujalalle, "ja pidä varasi, ettet niele sitä. Sinä olet niin hirvittävän suuri olento!"