"Saat nähdä kuinka minä tänä iltana pyyhkäisen kaikki edestäni", sanoi hän tasoitellen hattuaan, joka oli vähän rypistynyt. Sitten hän pani sen päähänsä ja seisoi kädet puuskassa, kasvoilla pöyhkeä seuramiehen ilme. "Minä sanon, että on hauskaa kun sinä tulet mukaan", sanoi hän. "Minusta on hauskaa kun sinä saat nähdä sen."
"Ja minusta on hauskaa nähdä se", vastasi Keijujalka.
"Hyvä on", sanoi Heikku Heipparalla, "sinä ansaitset päästä näkemään, vaikka se onkin paljon sanottu. Sinä olet antanut minut takaisin heille. Ilman sinua, vaikka olisinkin selviytynyt haukasta, olisi täytynyt viettää yö tuossa typerässä kultarintakertun pesässä, noiden kirkuvien olentojen ahdistamana nurkkaan ja vaimoni komennettavana! Minä en ollut luotu sellaiseen! Olen sen yläpuolella. Kotoinen elämä ei sovi minulle. Olen luotu seuraelämää varten. Sitä minä kaunistan. Vaimoni ei antanut minulle arvoa. Hän ei voinut kohota minun tasolleni. Kun ajattelen kuinka hän kohteli minua", huudahti Heipparalla äkillisen raivon vallassa, "tekee mieleni muuttua takaisin kultarintakertuksi ja nokkia hänen päänsä rikki!"
"Tahtoisitko nähdä hänet nyt?" kysyi Keijujalka viattomasti.
Herra Heipparalla katsoi taakseen hyvin kiireisesti ja istahti äkkiä.
"Ei, ei!" huudahti hän hirveästi hädissään. "Ei millään muotoa! Hän ei ole vähääkään hienotunteinen. Ja hän ei ansaitse nähdä minua. Ja hänen liikkeissään on kiivautta ja epävakaisuutta, joka on harmillisempaa kuin kuvitella voit. Ei, minä en tahdo nähdä häntä! Annan hänen toistaiseksi jäädä rankaisematta. Kenties siinä on hänelle kyllin rangaistusta, että minut riistetään häneltä. Ota lakkisi, kuuletko, ja jos näet joitakin lintuja piileskelevän täällä, heitä se niiden päälle, kultarintakerttujen varsinkin."
"Minä luulen, että minun nyt pitää viedä siat kotiin, jos suot anteeksi", sanoi Keijujalka. "On jo myöhäinen."
"Hyvä, anna minun istua olkapäällesi, niin näytän sinulle lyhyen tien kotiin", sanoi Heipparalla. "Minä tunnen sen kaiken, niin että sinun ei tarvitse edes ajatella. Voimmekin keskustella kutsuista. Puhalla pilliisi vain, niin siat lähtevät edellä."
Keijujalka puhalsi, ja siat syöksyivät heidän edellään metsän läpi, ja Heikku Heipparalla kiipesi prinssin olalle ja puheli heidän kulkiessaan.
Keijujalka oli tarvinnut tunteja ehtiäkseen paikalle, jolla kohtasi Heipparallan, mutta miten olikaan, kului hänen mielestään vain hyvin lyhyt aika ennenkuin he tulivat avoimelle paikalle lähelle sikopaimenen tupaa, ja polku, jota he olivat kulkeneet, oli ollut niin hauska ja täynnä kukkia, että koko matka oli ollut sula nautinto.