VIII luku.
KUINKA BARTOLOMEUS LEPÄSI VAIVOISTAAN.
Kaksi viikkoa kesti tuo Bartolomeuksen seikkailuista ja vaaroista rikas pakomatka, ennenkun hän viimein saapui Golpho Tristen eli Surullisen lahdelman pieneen kaupunkiin, jossa hän toivomansa mukaan tapasi eräitä sissitovereita. Nyt kun vastukset oli voitettu ja sankarimme voi juurien ja raakojen simpukkain asemesta ravita itseään kukkuraisilla kelpo aterioilla ja venytellä väsyneitä jäseniään mukavassa vuoteessa, olisi hänen luullut antautuvan pitkälliseen lepoon; mutta sepä ei kuulunut tämän karkaistuneen sissin tapoihin. Sen sijaan että olisi saapunut ystäväinsä pariin lopen väsyneenä ja raihnaisena, vaivojen ja nälän uuvuttamana, tulikin hän tulisena ja tarmokkaana ja palaen halusta päästä tekemään uusia urhotöitä niin pian kuin suinkin. Hän kertoi heille kaikki, mitä oli tapahtunut, mitkä ihmeelliset hyvän ja kovan onnen potkaukset peräkkäin olivat seuranneet häntä; ja kuvattuaan täten kaikki kokemansa seikkailut ja vaarat hämmästytti hän yksin noita hurjanrohkeita ja karkaistuja sissiveikkojaan vaatimalla heitä panemaan häntä varten kuntoon pienen, parillakymmenellä miehellä varustetun aluksen, jolla hän pääsisi kostamaan espanjalaisille ja korjaamaan vanhan maineensa.
Uhkarohkeat ja tavattomat teot kuuluivat merirosvojen ammattiin, ja miettimisestä tuuman toimeenpanemiseen heillä yleensä kului varsin lyhyt aika; ja niin sai Bartolomeus kun saikin haluamansa aluksen miehistöineen, jolla hän heti lähti aavalle merelle. Viikon päivät saalista etsiskeltyään sai hän näkyviinsä sen pienen satamakaupungin, jossa hänen onnensa tähti tuonoin oli käynyt niin paksuun pilveen; ja pysyen varovaisesti rannikon turvissa odotti hän pimeän tuloa, ennenkun uskalsi laskea satamaan. Joltisenkin matkan päässä rannasta oli ankkurissa sama iso espanjalainen laiva, jonka ruumassa hän oli ollut vankina ja josta hänen oli ollut määrä joutua torille hirsipuuhun. Laivan näkeminen täytti hänen mielensä hurjalla raivolla, jommoista voivat tuntea vain merirosvot ja verikoirat.
Pienen aluksen hitaasti lähetessä rannikkoa pitkin isoa laivaa luulivat jälkimmäisen miehet, että se oli jokunen rannikon kauppahaahti, koska niin pienet purret vain ani harvoin saapuivat avoimelta mereltä satamaan, ja päästivät sen luottavaisesti kupeelleen. Mutta heti kun molemmat alukset sattuivat yhteen, kapusi Bartolomeus vihollislaivan kylkeä ylös melkein yhtä sukkelasti kuin aikaisemmin oli saviruukut kainalossa viskautunut sen kannelta alas; ja jok'ainoa hänen miehistään seurasi häntä, jättäen purren oman onnensa nojaan.
Ei yksikään sielu isolla laivalla ollut osannut varustautua taisteluun. Entinen vanha juttu uudistui: mikäpä vaara voi uhata oman maan satamassa rauhallisena lepäävää laivaa? Sissit puolestaan hehkuivat taisteluhalua, ja heitä johti mies, joka oli lujasti päättänyt vallata vihollislaivan, uhraamatta edes ajatustakaan sille mahdollisuudelle, että itse voi saada surmansa yrityksessä. Kamppauksesta tuli pikemminkin verisauna kuin tavallinen käsikahakka; ja hyvinkään moni vastustajista ei edes kyennyt saamaan selville mistä oikein oli kysymys, ennenkun alus jo oli sissien vallassa.
Heti kun Bartolomeus oli herrana laivalla, käski hän katkaisemaan ankkuriköyden ja nostamaan purjeet, sillä hän tahtoi päästä ulos satamasta niin pian kuin suinkin. Taistelu, ei ilmeisesti ollut herättänyt huomiota kaupungissa, mutta satamassa oli joukko muita laivoja, joiden seuraa sissi mieluimmin tahtoi välttää. Niin pian kuin sai komean saaliinsa purjehduskuntoon, antoi hän sen viilettää vinhaa vauhtia väljemmille vesille.
Ja mainio saalis se olikin, paljon suurempi, paremmin varustettu ja rikkaammasti lastattu kuin se laiva, joka häneltä edellisessä seikkailussa oli takaisin valloitettu. Lastina siinä oli kallisarvoisia kauppatavaroita, kuten yleensä kaikissa espanjalaisissa laivoissa noihin aikoihin, joiden kova kohtalo oli joutua merirosvojen käsiin. Jos uljaat sissimme olivat laulaneet hurjia sissilauluja ja tyhjentäneet kuohuvia maljoja ensiksi valtaamansa espanjalaisen laivan kajuutassa, niin olivat heidän laulunsa nyt vielä hurjempia ja maljansa ylivuotavaisempia, sillä tämä saalis oli melkoista arvokkaampi.
Mutta ei edes sissilläkään ole aavistusta siitä, miten huomenissa sattuu käymään. Bartolomeusta leikkikalunaan pitävä kohtalo nostatti Pinos-saaren lähistöllä (Kuban länsikärjestä eteläänpäin) meren mahtavasti kuohumaan, ja ärjypäät aallot paiskasivat vallatun aarrelaivan ja sen riemuitsevan sissimiehistön julmille rantakallioille. Alus särkyi palasiksi, lasti vyörähti syvyyteen ja Bartolomeuksen ja hänen miestensä onnistui töin tuskin pelastua pieneen veneeseen ja soutaa sillä pois noilta miesten syöjiltä sijoilta. Sinne meni aaltojen alle kaikki äskeinen saalis, aseellinen mahti ja kuohuva voitonriemu, jotka vielä vähäinen hetki sitten olivat täyttäneet rohkeiden seikkailijain unelmat ja mielet.
Harvain ihmisten elämässä onni niin oikullisesti vaihteleekaan kuin tuon Portugalin Bartolomeuksen. Mutta viimeksi kertomastamme haaksirikosta lähtien se näyttää kääntyneen hänelle järjestään vastaiseksi. Hänellä oli vielä monen monituisia seikkailuja senkin jälkeen, mutta ne päättyivät hänelle alati nurjasti ja samalla siis suotuisasti Espanjan aarrehaaksille; ja koko loppuelämänsä ajan hänellä oli kovaonnisen merisissin maine. Hän oli niitä miehiä, joiden menestys tuntuu tykkänään riippuvan heidän omista ponnistuksistaan. Hän kykeni selviämään pahimmistakin pälkähistä, — espanjalaisten tykkitulesta, mahtavasti varustetuista laivamiehistöistä, käsi- ja jalkaraudoista, valtameren ja raivoisain virtain vaaroista — vaikkei osannutkaan uida —, verikoirista, alligaattoreista, hirvittävistä metsänsokkeloista ja kaameista rämeistä, joiden läpi ei mikään tavallinen kuolevainen olisi voinut tunkeutua — kaikista niistä hän selvisi voitollisesti.