Oudolta mahtoi musteen, kynän ja kyynäräkepin ritarista tuntua yhtyminen veristen, partaniekkain merirosvojen joukkoon, mutta mikäpä muukaan auttoi; elää piti, ja rosvous oli ainoa mahdollinen ammatti ent. kauppakirjurillemme. Jostakin syystä — vaikka tuskinpa juuri hänen persoonallisen uljuutensa ja uhkarohkeutensa takia — hänet otettiinkin suosiollisesti vastaan Tortugan rannikkoveljesten toveruspiiriin. Ehkäpä nämä pitivät hänestä hänen pehmeäluontoisuutensa tähden, joka niin suuresti erotti hänet muusta joukosta. Kenenkään ei tarvinnut pelätä häntä, ja yleensähän me ihmiset voimme sietää keskuudessamme sellaista raukkaa, jonka rinnalla me tunnemme oman etevämmyytemme.
Mitä Esquemelingiin itseensä tulee, niin sai hän pian mitä korkeimman käsityksen sissitovereistaan. Hän silmäsi heihin ylöspäin kuten ainakin merkillisiin sankareihin; ja heistä tietysti tuntui perin kutkuttavalta tavata niin kiitollinen ja harras kuulija, jolle kukin voi laajasti kertoilla urhotöistään. Koko Länsi-Intiassa oli tuskin toista niin älykästä ja tarkkaavaa kuulijaa kuin Juhana Esquemeling, ja jos hän kuulijantoimestaan olisi vaatinut vaikkapa palkkaakin, niin olisi sitä varmaankin hänelle mieluusti maksettu.
Ja pian tämä hänen palava ihailunsa bukanierien sankaritöitä kohtaan kypsytti hänessä päätöksen, että ne oli tehtävä tunnetuiksi koko maailmalle, ja hän rupesi kirjoittamaan muistiin niin monien sissien elämäkertoja ja seikkailuja kuin suinkin sai tietoonsa.
Hän pysyi bukanierien parissa useita vuosia, kooten ahkerasti aineksia kirjallista suurtyötänsä varten. Palattuaan vihdoin kotimaahansa 1672 hän julkaisi sen nimellä: "Amerikan Bukanierit, eli Tosiperäinen Kertomus Bukanierien Viime Vuosina Länsi-Intian Rannikoilla Toimittamista Huomattavimmista Yrityksistä j.n.e., Kirjoittanut Juhana Esquemeling, Itse Bukanieri ja Läsnäolija Noissa Murhenäytelmissä".
Ylläolevasta kirjannimestä päättäen seurasi kirjallinen sissimme todellisena kronikoitsijana tovereitaan heidän monilla matkoillaan ja yrityksissään, ja vaikka hän mainitseekin olleensa "Läsnäolija Noissa Murhenäytelmissä", ei hän koskaan kersku ottaneensa itse osaa mihinkään julmuuksiin, joka seikka todistaa hänen olevan senaikuisiin oloihin katsoen erinomaisen vaatimaton ja tunnollinen historioitsija. Jotkut kuitenkin epäilevät hänen puolueettomuuttaan, koska hän ranskalaisia suosien aina ylisti senmaalaisten merirosvojen sankarillisuutta, ylevämielisyyttä ja kohteliaisuutta, mutta pani kaikki erinomaiset julmuudet ja veriset tihutyöt englantilaisten niskoille. Mutta oli miten oli, Esquemelingin kirja saavutti suuren menestyksen. Alkujaan hollanninkielellä kirjoitettuna se pian käännettiin englanniksi, ranskaksi ja espanjaksi. Se sisälsi paljon valaistusta merisissien historiaan; ja sangen monet edelläkerrotuista ja jäljempänä seuraavista hämmästyttävistä seikkailuista ovat lainattuja tämän sissi-kirjailijan teoksesta.
X luku.
BRASILIAN ROCIN TARINA.
Puhuttuamme äskeisessä luvussa sangen säyseästä ja rauhallisesta sissistä, joka oli tyyni vaarinottaja ja historioitsija ja joka — jos vielä eläisi — kelpaisi tulla valituksi mihin kirjailijayhdistykseen hyvänsä, aiomme nyt kertoa oikeasta puhdasverisestä merirosvosta, jonka mastonhuipusta varmastikin olisi liehunut musta lippu pääkalloineen ja ristiinpantuine sääriluineen, jos tuo kerskaileva merkkikuva jo olisi ollut muodissa senaikuisilla merisisseillä.
Tätä kuuluisaa bukanieriä kutsuttiin nimellä Roc (Kallio), koska nimi hänelläkin piti olla ja hänen oikeata nimeänsä ei tunnettu; syntyperältään hän oli brasilialainen, vaikka hollantilaisista vanhemmista. Päinvastoin kuin useimmat ammattiveljensä ei hän ollut vähitellen suistunut rosvoksi. Aikaisimmasta nuoruudestaan lähtien ei hänellä ollut vähintäkään taipumusta millekään muulle alalle. Heti mieheksi vartuttuaan hän oli verentahraama merirosvo, jonka mielihalu paloi loistaviin urhotöihin. Pian hänelle tarjottiin hyvin miehitetyn ja asestetun rosvolaivan päällikkyys. Sitten hän suoritti ensimmäisen itsenäisen sotatoimensa käymällä hopeaharkoilla lastatun espanjalaisen laivan kimppuun; vallattuaan sen hän purjehti saaliineen Jamaikaan, joka oli yksi englantilaisten bukanierien suuria varastopaikkoja. Siellä hänen menestyksensä herätti huomiota, hänen erinomaisille päällikönlahjoilleen lausuttiin yleinen tunnustus, ja kohtapa hänet tunnettiin Länsi-Intian ylisissin ylpeällä nimellä.
Tämä kuuluisa brasilialainen lienee ollut hirvittävän näköinen mies. Hän oli roteva ja voimakas, kasvot lyhyet ja hyvin leveät, poskipäät ulkonevat ja koko kasvojenmuoto arvatenkin muistuttava paljon verikoiran kuonoa. Kulmakarvat hänellä olivat tavattoman isot ja tuuheat, ja niiden alta vilkuilivat pienet, terävät silmät synkeästi ympärilleen. Häntä ei kukaan voinut lannistaa katselemalla häntä kauan ja tuikeasti silmiin. Hänellä oli tapana kävellä päivät umpeensa paljastettu tappara, terä ylöspäin, käsivarrella, ja ken hyvänsä rohkeni tuijotella häneen kummeksivasti tai ivallisesti, se sai äkkiä tuntea tuon tapparan terän ruumiissaan.