Epävarmuus Länsi-Intian asioissa rupesi suuresti huolettamaan Espanjan hallitusmiehiä. He olivat löytäneet uuden maanosan, ottaneet sen haltuunsa ja tavanneet siellä rajattomia aarteita joka laatua, joita he hyvin kipeästi tarvitsivatkin. Näitä aarteita kuljetettiin Espanjaan niin pian kuin niitä oli saatu kiskotuksi irti onnettomilta alkuasukkailta ja kootuksi rannikolle lastausvarastoihin; ja kaikki olisi käynyt niinkuin pitikin, jollei odottamatta olisi noussut mitä tuntuvimmaksi esteeksi lukuisa joukko laeista piittaamattomia miehiä, jotka oikeastaan muodostivat erityisen kansakunnan ja jotka jatkuvasti pitivät pyhimpänä pyrintönään anastaa espanjalaisilta kaiken sen, mitä nämä olivat saaneet anastetuksi intiaaneilta. Englannin, Ranskan ja Hollannin hallitukset elivät ylipäätään rauhassa Espanjan kanssa; mutta samalla ne valitettavasti myöskin tyytyivät kaikessa rauhassa katselemaan, miten niiden valtikan alta lähteneet merimiehet yhtyivät nujertamaan Espanjan merenylistä kauppaa — tosin sangen yksipuolista kauppaa, se täytyy myöntää.
Eikä Espanjaa hyödyttänyt mitään, vaikka valittikin naapurimaiden hallituksille niiden kansallisuutta olevien bukanierien röyhkeydestä. Ne näet eivät panneet rikkaa ristiin estääkseen niiden satamista lähteneiden sissien rosvotoimia. Espanja sai yksinään koettaa parastaan näiden ryöstönhalun hillitsemiseksi ja rankaisemiseksi. Sissit olivat yhtä liukkaita kuin uhkarohkeitakin, ja vaikka espanjalaiset kävivät säännöllistä merisotaa niitä vastaan, näytti niiden luku vain lisäytyvän eikä vähenevän. Joka kerta kun espanjalainen kauppalaiva oli vallattu ja sen kullat, hopeat ja kalliit ryydit viety Tortugaan tahi Jamaikaan jaettavaksi hurjain vekkulien kesken, kasvoi innostus tuohon tuotteliaaseen ammattiin yhä suuremmaksi rannikkoveljesten kesken ja yhä laajemmalle ulottui sitä harjoittavien toiminta. Englannista ja Ranskasta lähti yhä uusia nopeakulkuisia aluksia näille vesille, tuoden mukanaan hyökkäys- ja puolustusasemia hyvin, mutta siveellisillä periaatteilla ja koetellulla kansalaiskunnolla sitä kehnommin varustettuja seikkailijoita; ja Espanjan Länsi-Intiassa liikkuvat sotalaivat huomasivat piankin, että niitä vastassa toimi monessa suhteessa sangen säännöllinen ja itsenäinen merivalta.
Bukanierit eivät pelänneet eivätkä kunnioittaneet mitään mahtia tahi vanhoja hyviä tapoja; lainkaan välittämättä merisodan laeista voi vallan pikkuruinen pursi hyökätä ison sotalaivan kimppuun ja — sen pahempi — enimmäkseen vallatakin sen. Ja joka suhteessa alkoi Espanja huomata joutuneensa siihen ikävään asemaan, että se toimi vain tavaranhankkijana kaikkien kansallisuuksien henkipatoille merenkulkijoille.
Tajuten, ettei voinut lainkaan vähentää sissialusten lukua, päätti Espanja vähentää omain, aarteita kuljettavani laivainsa lukua. Kauppatavarain ja jalometallien tuonnissa Amerikasta emämaan satamiin tapahtui järjestelmällinen muutos. Lasteja keskitettiin yhteen muutamiin harvoihin varastoihin; ja mitä ennen oltiin kuljetettu kolmella laivalla, se koottiin nyt yhteen ainoaan isoon laivaan, joka oli sekä asestuksen että miehistön puolesta niin hyvin varustettu kuin suinkin, jotta yritteliäät sissit mikäli mahdollista turhaan polttaisivat näppinsä sen kylkiä vastaan. Hyvin usein tästä menetelmästä olikin toivottu hyöty, vaikka rosvot välistä kokoutuivat ahdistamaan sellaista mahtialusta niin lukuisin parvin ja niin tulisella vimmalla, että onnistuivat saamaan sen käsiinsä, jolloin heidän saaliinsa oli suurempi kuin he ennen olivat osanneet uneksiakaan. Mutta tämä tapahtui verraten harvoin, ja jonkin aikaa voivat espanjalaiset kuljettaa julman ryöstöhalunsa tuotteita jotenkin turvallisesti kotimaahan.
Toiselta puolen tämä menetelmä aiheutti muutoksen myöskin sissien sodankäynnissä. Kun kullankaivajat eivät enää löydä ikävöimäänsä keltaista metallia jokien pohjalta ja tavallisista huuhtomoista, käyvät he niiden vuorien kimppuun, joista joet irroittavat kultamurusensa, murskaavat kalliojärkäleitä hienoksi ja etsivät saalistaan itse sen alkulähteistä; samalla tapaa bukanierit, nähdessään turhiksi yrityksensä riistää espanjalaisilta saaliin merenylisellä matkalla, ryhtyivät nyt anastamaan sitä varastopaikoilta ennen laivoihin lastaamista.
Tämä uusi menettelytapa pakotti heitä puolestaan liittymään yhteen isolukuisiksi parviksi, oikeiksi partionkävijäsotajoukoiksi, jotka kaikkein pelätyimpäin päällikköjen johdolla kävivät järjestelmälliseen hyökkäys- ja ryöstösotaan Espanjan amerikkalaisia Kaupunkeja ja siirtoloita vastaan. Sangen monet näistä Espanjan rikkauksien lastauspaikoista olivat linnoittamattomia ja suojattomia, ja usein kukistuivat varustetutkin paikat bukanierien vimmaisista ryntäyksistä. Ne ryöstämiset, joukko— surmat, polttamiset ja kaikenlaiset julmuudet, joita maankamaralla ruvettiin harjoittamaan, veivät kohta voiton kaikista aikaisemmin merellä toimeenpannuista. Taisteluun osaaottavain joukkojen luku, saaliin runsaus ja hävityksen vimma olivat tietysti paljon suuremmat maakuin merisodassa; edellisessä sodankäynti tapahtui verrattomasti suuremmissa mittasuhteissa. Sisseistä tuli uskaliaimpia ja julmimpia valloittajia mitä historia tuntee. Heitä eivät sitoneet mitkään lait, eivät yleiset siveyssäännöt eivätkä vakiutuneet sodankäyntitavat. He eivät säälineet eivätkä säästäneet niin mitään, eivät edes itseäänkään, ja menettelivät joka suhteessa aivan kuin villipedot — paitsi siinä, että villipedotkin saaliin tapettuaan ja suuhunsa ahmattuaan käyvät hyväksi aikaa lepäämään ja sulattamaan ruokaansa. Mutta sissit eivät joutaneet lepäämäänkään; kerrallinen syönti antoi heille vain uutta ruokahalua.
Oli ajankohtia, jolloin sekä hengen että omaisuuden puolesta tuntui turvallisemmalta purjehtia meren poikki sissialuksella kuin espanjalaisella kaljaasilla, tahi asua jossakin sivistymättömässä yhdyskunnassa Tortugassa tai Jamaikassa, kuin uskaltaa asettua hyvin järjestettyyn ja hallittuun espanjalais-amerikkalaiseen kaupunkiin, jolla oli virkamiehensä, vallituksensa ja varusväkensä.
Peräti omituinen sissiyhteiskunta, oikea rosvokansa syntyi noilla kaukaisilla vesillä ja rannoilla, jonka yksilöt lisäytyivät kuin sienet sateen jälkeen; kaikilla ainoana tarkoituksena ja elintehtävänä riistää toisilta riistäjiltä niiden saalista, ja menestyen merkillisessä ammatissaan niin, että uhkasivat riistää näiltä kaiken sen, mitä ne verellä ja julmuudella olivat onnistuneet pusertamaan esiin Amerikan neitsyellisestä maakamarasta ja sen poloisilta asujilta. En tiedä, muodostuiko uusia yhdyskuntia vuorostaan riistämään verin tahrattua saalista näiltä toiskäden ryöväreiltä; mutta varma on, että jos sellaisia olisi syntynyt, olisi niiden jäsenillä ollut perin runsaat varat jaettavanaan.
XII luku.