Heti kun vanki toisensa perään saatettiin ylös kannelle L'Olonais'n eteen, katkaisi tämä häneltä kaulan, ja tätä menoa jatkui, kunnes teloitettujen lukumäärä oli noussut yhdeksäänkymmeneen. Viimeiseksi tuotiin mestauspaikalle tuo väkevä neekeriorja, Havanan kenraalikuvernöörin rosvojoukkoa teloittamaan varta vasten lähettämä pyöveli. Tämä, jolla ei ollut soturin rohkeutta, pelkäsi surkeasti ja rukoili armahdusta. Huomaten, että miesparalta voi pusertaa esiin uutisia, kyseli L’Olonais häneltä kaikenlaista kenraalikuvernöörin aikeista hänen suhteensa; ja kun vapiseva neekeri lopetti kertomuksensa vakuuttamalla, ettei ollut tullut omasta halustaan, vaan isäntänsä käskystä hirttämään sissiparven sen päällikköä lukuunottamatta, niin nauroi julmuri ääneensä ja iski pään poikki häneltäkin ja ruumis muiden uhrien mukana nakattiin mereen.
Nyt ei suurella sotalaivalla ollut enää ainuttakaan espanjalaista paitsi yhtä, jonka L’Olonais oli säästänyt sanansaattajakseen. Sissipäällikkö meni kajuuttaan, etsi käsiinsä kirjoitusneuvot ja laati Havanan kenraalikuvernöörille kirjeen, jossa m.m. sanottiin: "Tästä lähin en anna armoa yhdellekään espanjalaiselle. Ja minulla on hyvät toiveet, että pian teloitan teidät itsennekin samalla tavalla kuin ne, jotka lähetitte minua vastaan. Sillä tavalla kostan sen huomaavaisuuden, jota aioitte osoittaa minulle ja tovereilleni."
Kun tämä kirje joutui Kuban kenraalikuvernöörin käsiin, raivosi hän ja melkein vaahtosi vimmasta. Joutua ensin tappiolle tuota kuolleista ylösnoussutta hirtehistä vastaan ja sitten vielä saada noin törkeä kirje — se oli enemmän kuin hän jaksoi sulattaa; ja upseeriensa ja virkamiestensä läsnäollessa hän vannoi hirveän valan, ettei hänkään puolestaan antaisi armoa ainoallekaan bukanierille. Jok'ikinen tuon kirotun ammatin harjoittaja saisi loppunsa heti hänen käsiinsä langettuaan.
Mutta Havanan ja sen ympäristön asukkaat tulivat hyvin hämilleen kuullessaan ylimmän hallitusmiehensä uhkauksesta. Tähänkin asti he olivat eläneet alituisen vaaran alaisina, joka heitä uhkasi sissien puolelta, varsinkin ne, jotka pitivät kalastusta ja merenkulkua ammattinaan; ja pelätä sopi, että sissit heitä odottavasta kohtalosta kuultuaan kohtelisivat aivan samalla tapaa kaikkia espanjalaisia, rauhallisissakin toimissa tavoittamiaan. He laittoivat tämän johdosta lähetystön huomauttamaan kenraalikuvernöörille, että hänen kostoaikeensa tulisi pahimmin kohdistumaan espanjalaisiin siirtolaisiin, sillä bukanierit voivat tuottaa näille paljon enemmän vahinkoa kuin hän konsanaan pelätyille rannikkoveljeksille; ja he pyysivät nöyrimmästi, että hän suvaitsisi armossa peruuttaa valansa, jollei halunnut tuottaa hallitsemalleen väestölle pahempia seurauksia kuin mitä nälkä ja rutto ikänä voi aiheuttaa.
Kun ylhäinen virkamies oli hiukan tyyntynyt, älysi hän itsekin, että tässä puheessa oli koko joukko perää; ja hän tunsi yleisen turvallisuuden nimessä olevansa pakotettu luopumaan yleiskostohankkeistaan.
L'Olonais puolestaan oli nyt saanut haltuunsa komean laivan, joka ei ollut äskeisessä taistelussa kärsinyt vähintäkään vauriota. Mutta hänen pieni joukkonsa, josta muutamia oli kahakassa saanut surmansa tahi pahoin haavoittunut, oli riittämätön kuljettamaan laivaa; ja lisäksi hän huomasi pettymyksekseen, että siinä oli perin vähän ruokavaroja, sillä laivaa Havanasta lähetettäessä oli luultu kyseessä olevan vain lyhyen risteilyn. Hurja tapparanheiluttaja oli samalla älykäs järkiniekka ja päätteli senvuoksi, ettei hän näin ollen kykenisi mihinkään isompaan yritykseen; ja puristettuaan itselleen vähän lisäväkeä ja ruokavaroja De los Cayosista sekä ryöstellen muutamissa muissa välillä olevissa pikku satamissa hän kuljetti laivansa Tortugaan.
XIV luku.
LAAJAPERÄISTÄ RYÖSTELYÄ.
L'Olonais'n saapuessa Tortugan pahamaineisille rannoille ottivat sissiyhdyskunnan jäsenet hänet vastaan niinkuin kunniakkaan sankarin ainakin. Hänhän ei ollut ainoastaan vallannut komeaa espanjalaista sotalaivaa, vaan myöskin puraissut Havanan ylpeätä hallitsijaa raudoitettuun kantapäähän ja päälle päätteeksi omalla kädellään iskenyt pään poikki lähes satakunnalta tämän soturilta. Nekin, jotka eivät ennen olleet pitäneet häntä erityisessä arvossa, yhtyivät nyt yleiseen ylistysvirteen. Moista sankaria ja urhotekoa ei vielä ollut ilmautunut merirosvouden historiassa.
Eipä ihme, että uusia suurenmoisia hankkeita alkoi viritä teurastajaurhon aivokopassa. Lähinnä päätti hän varustaa ison retkikunnan valloittamaan Maracaibon tärkeää kauppakaupunkia Uudessa Venezuelassa. Se oli tehtävä, joka kohosi tavallisten bukanieriyritysten yläpuolelle. Hän ryhtyi heti värväämään kokoon oikeata sotajoukkoa ja -laivastoa, jonka yliamiraalina hän tuli toimimaan. Siihen aikaan sattuikin Tortugassa olemaan paljon toimettomia sissejä, jotka olivat ylen halukkaat purjehtimaan pelätyn merikuninkaan johdolla.