Huomattuaan mahdottomaksi saada alusta millään ilveellä irti rupesivat sissit hajoittamaan sitä ja rakentamaan lankuista isoa venettä. Se oli peräti vaikea työ, mutta muukaan ei auttanut. Uimalla he eivät voineet pelastua, eikä laivasta siinä, tilassa ollut mitään apua. Työhön ruvetessa ei heistä ollut yhdelläkään aavistusta, miten venettä oikein rakennetaan; siksipä kuluikin useita kuukausia, ennenkun siitä kalua syntyi. Aikansa kuluksi ja henkensä pitimiksi he välillä pyysivät kaloja ja istuttivat ranskalaisia papuja, jotka kuudessa viikossa kasvattivat hedelmän; leipää he leipoivat mukana olevista vehnäjauhoista.
L'Olonais ei koskaan eläessään ollut rakentanut venettä yhtä vähän kuin tehnyt mitään muutakaan kunniallista työtä; ja niinpä kävikin sen valmistuttua ilmi, ettei se kannattanut heitä kaikkia. Täytyi siis vetää arpaa, ketkä pääsivät veneeseen ja keiden täytyi jäädä saarelle odottamaan siksi kun toiset tulisivat noutamaan heitä pois. L’Olonais tietysti itse lähti mukaan ja ohjasi onnen kaupalla purren Nikaragua-virran suulle. Siellä heidän kimppuunsa hyökkäsi yhdistynyt parvi espanjalaisia ja intiaaneja, jotka surmasivat heistä enemmän kuin toisen puolen ja estivät toisia nousemasta maihin. Olisi nyt luullut, että L'Olonais henkiinjääneiden kanssa olisi soutanut takaisin hietasärkille noutamaan siellä odottelevat toverinsa, sillä veneeseen olisivat nyt kaikki mahtuneet; mutta sitäpä he eivät tehneetkään, vaan kääntyivät itäänpäin Cartagenan rannikkoa kohti.
Oman onnensa nojaan jätetyt miespoloiset pelasti De las Pertasin kolkoilta rannoilta muuan toinen sissilaiva, mutta L'Olonais'n itsensä korjasi viimeinkin se paha henki, joka oli antanut hänen niin kauan temmeltää maailmassa ihmisten inhoksi. Niillä rannoilla, joille he nyt olivat tulleet, eivät he tavanneetkaan mitään kukoistavia kaupunkeja, ruokavaroilla siunattuja kyliä eikä rauhallisia maanviljelijöitä, joita olisi kelvannut ryöstää ja kiduttaa, vaan sen sijaan eräitä intiaaniheimoja, joita espanjalaiset kutsuivat nimellä "bravos" eli villit ihmiset. Nämä luonnonlapset eivät olleet koskaan tahtoneet antautua rauhallisiin tekemisiin valkoisten ihmisten kanssa; ja heitä oli espanjalaisten ollut mahdoton kukistaa ja sivistää tahi oikeammin orjuuttaa. He olivat kuitenkin kuulleet kerrottavan L'Olonais'n ja tämän hurjain veikkojen urhotöistä; ja tavattuaan nyt nämä omilla rannoillaan syttyivät he pahempaan raivoon kuin olivat tunteneet ketään toisia heidänrotuisiaan kohtaan.
Sissit olivat tähän asti aina voittaneet kaikissa taisteluissa juuri tavattomalla hurjuudellaan ja säälimättömyydellään, joka vastustajissa synnytti vastentahtoista pelkoa. Mutta nyt he joutuivat ottelemaan todellisten villien kanssa, jotka olivat vielä hurjempia ja säälimättömämpiä kuin he itse. Melkein kaikki sissit saivat surmansa ja L'Olonais itse joutui vangiksi. Hirmuiset voittajat paloittelivat hänet elävältä paistaen jäsenet nuotiovalkealla, ja kun tämä epäinhimillisin kaikista ihmisolioista oli tyyten kadonnut villien suihin, polttivat he luutkin tuhaksi ja hajoittivat sen tuulen vietäväksi. Sellaisen hyvinansaitun lopun sai L'Olonais julmuri.
XVI luku.
SISSI-RUHTINAS.
Jonakin vuonna 16 vuosisadan jälkipuoliskolla syntyi Englannissa muutamassa Walesin syrjäisessä kolkassa poikalapsi. Sen isä oli pieni vuokratilallinen, äiti hoiti navettaansa ja kanaparveaan, eikä kenkään olisi voinut uskoa, että näin rauhallisessa syrjäseudussa syntyneestä ja kasvaneesta poikasesta tuli maailman mahtavin ja pelättävin merisissi. Mutta niin kuitenkin kävi.
Pojan nimi oli Henrik Morgan, ja vauraammaksi varttuessaan tunsi hän suurta vastenmielisyyttä kaikkiin maanviljelystöihin. Niin väkevä oli tämä vastenmielisyys, että hän nuorukaiseksi tultuaan karkasi kotoaan rannikolle ja pyrki merille. Hänen onnettarensa johtikin hänet muutamaan Länsi-Intiaan lähtevään laivaan; ja kun hänellä ei ollut rahaa, millä maksaa matkaansa, noudatti hän silloin yleisesti käytettyä tapaa ja möi itsensä kolmeksi vuodeksi eräälle siirtolaisasiamiehelle, joka hankki työväkeä lännen viljelysmaille. Pestauspaikassa näin värvätyt kulkivat palkkatyöläisen nimellä, mutta uuteen maailmaan tultua heitä yleisesti kutsuttiin orjiksi ja kohdeltiin sellaisina.
Barbados-saarelle tultua nuori Morgan myytiin eräälle tupakanviljelijälle, ja kolmivuotisen vuokra-aikansa kuluessa hän sai arvatenkin paljon kovempaa työtä ja kohtelua kuin kotona mikään hänen isänsä työmiehistä. Mutta heti vapaaksi tultuaan hän lähti Jamaikaan, jossa laittomassa saaressa nuori mies tunsi itsensä vapaammaksi ja riippumattomammaksi kuin missään muualla maailmassa.
Täällä vuorostaan vilisi filibusterivärvääjiä, ja Morgan päätti ruveta käytännöllisesti opettelemaan merirosvoutta. Hän ei ollut merimies eikä metsästäjä, jollaisesta olojen pakosta vähitellen tuli bukanieri, vaan hän valitsi vapaaehtoisesti sissin uran. Jamaikasta oli juuri lähdössä bukanierialus, ja siihen Morgan otti pestin. Hän oli kaikkeen pystyvä toveri ja harjautui tuota pikaa reippaaksi merimieheksi.