Mutta pian kävi Bonnet julmemmaksi luonteeltaan, koettaessaan jäljitellä kirjallisuudesta tuntemiaan ja ihailemiaan vahvoja merisusia niin tarkalleen kuin suinkin. Hän oli aina ollut sovinnaisuuksien mies, ja samaten kuin hän siivoissa seurapiireissä eläessään oli tyystin noudattanut ympäristönsä tapoja, tahtoi hän nyt matkia bukanierejakin siten, että pani vankinsa "laudalta hyppäämään", kun rannikko sattui olemaan sopimattoman kaukana. Onnettomat raukat astutettiin yksitellen, kädet selän taakse köytettyinä, laivan reunalle kiinnitetylle ponnahduslaudalle, ja tikarin- ja miekanterällä kutkuttaen pakotettiin heidät hyppäämään mereen. Sitten, mielet suuresti keventyneinä vankiensa kohtalosta, laskivat sissit iloisesti tiehensä.

Uudella merirosvopäälliköllä oli alusta pitäen ihmeellinen menestys. Ollen kyllästymätön ryöväri sieppasi hän yhden kauppahaahden toisensa perästä Virginian rannoilta aina Uuden Englannin itäisimpään kärkeen saakka, poiketen etelään palatessaan Charlestonin sataman edustalle, josta valtasi uusia lihavia lasteja, ja asettui sitten sulattamaan vanhaa saalista ja väijymään uutta johonkin Pohjois-Karolinan turvalliseen merenpoukamaan, jotka vanhastaan olivat sissien suosimia tyyssijoja.

Bonnetin laivan nimi oli Revenge (Kosto), joka sopi sille yhtä huonosti kuin sen päällikölle ammattinsa, sillä majurilla ei ollut kostettavaa yhdellekään ihmiselle, jollei omavaltaiselle aviopuolisolleen. Mutta "Kosto" oli niin monen muunkin kuuluisan sissilaivan nimenä, että Bonnetin oli tietysti tässäkin suhteessa seurattava jaloja esikuvia.

Hyvin usein jälestäkinpäin oli hän kiivennyt komentokannelle, ottanut mahtipontisen sävyn ja ruvennut saarnailemaan miehilleen, mutta vain keksiäkseen sen, että nämä ymmärsivät purjehdusta ja merirosvousta paljon paremmin kuin hän. Kaikki merikomento jäi niinmuodoin hänen tottuneille alapäälliköilleen, mutta siitä huolimatta oli miehillä hyvin hauskaa maarapu-kapteeninsa kanssa. Mellastus ja vallattomuus kohosivat, varsinkin kun oli saatu hyvä saalis, hirvittäväksi, eikä useinkaan puuttunut paljoa, etteivät sissit viskanneet majuria mereen ja ottaneet laivaa ja sillä harjoitettua urheilua tykkänään omiin hoteisiinsa. Mutta silloin esiytyi Bonnet toisessa valossa. Kirjoistaan hän tiesi, että kapteeni on herra laivassaan ja sissikapteeni varsinkin kuin puolijumala; hän luki vallattomille lujaa lakia, lyötätti perämiehellä ja puosulla pahimmat hurjastelijat rautoihin ja käytteli "yhdeksänhäntäistä kissaa" yhtä hartaasti kuin ennen maaväessä palvellessaan komentokeppiään. Miehistö tuli vähitellen huomaamaan, että vaikkei kapteeni ymmärtänyt merenkulusta enempää kuin maisemamaalauksesta, ei hän silti sietänyt omavaltaisuutta laivassa enempää kuin ennen kotioloissaankaan.

Tarpeeksi levättyä komensi Bonnet nostamaan purjeet ja kääntämään kokan etelään päin — tai oikeammin käski jonkun toisen pitämään huolta siitä, että näin tuli tehdyksi — ja purjehti Hondurasin lahteen, jossa siihen aikaan oikein vilisi merirosvoja. Siellä kohtasi hän ensi kerran mainitun oppi-isänsä, kuulun Mustaparran. Ei ole epäilemistäkään, että aloitteleva oppilas viehättyi hyvin ammatin suurmestariin ja että heistä tuli vankat ystävät. Mustaparta varusteli parhaillaan isonpuoleista retkeä ja ehdotti Bonnetille, että tämä laivoineen ja miehineen liittyisi mukaan. Siihen suostui toinen mielellään, ja yhdessä lähtivät molemmat kapteenit riistaa pyytämään. Pianpa vanha kokenut toveri huomasi, ettei hänen yhtiökumppanistaan ollut lainkaan merimieheksi. Asiaa pitemmälti pohtimatta hän kutsutti Bonnetin laivalleen ja ilmoitti tälle hyvin kuivasti, ettei hänestä ollut niin kelpo laivan päälliköksi; hän jää nyt siltä tieltään vain Mustaparran laivaan ja tämä lähettää jonkun alipäälliköistään Revengea ohjaamaan Siitä päätöksestä ei käynyt vetoominen. Puoli tuntia sitten oli kovaonninen rosvo-urheilija vielä ylpeästi, leuka pystyssä ja käsivarret ristissä rinnalla mitellyt oman laivansa kantta; ja nyt hänet komennettiin katselemaan Mustaparran lokikirjaa tai tekemään muuta hyödyllistä mihin kykeni. Taisi siinä viraltapantu kapteeniparka purra hampaita yhteen ja kiroilla hengessään, mutta tällä kertaa hän oli kohdannut entistä kotiristiään kovemman, jonka liepeiltä ei päässytkään ottamaan lipettiä.

XXV luku.

BONNET JÄLLEEN RINTAMALLA.

Arvaa hyvin, ettei Revengen entinen päällikkö tuntenut itseään tyytyväiseksi istuessaan Mustaparran laivan purjehduskopissa ja piirrellessään lokikirjaan jokapäiväisiä ennätyksiä. Hän totteli uutta isäntäänsä, sillä tällä oli merkillinen kyky saada kaikki tottelemaan itseään; mutta vaikka hänen pitikin näyttää tyytyväistä naamaa, niin varma on, ettei hän silti vähemmän vihannut käskijäänsä. Hän seurasi tätä monilla riistarikkailla risteilyillä, ollen m.m. mukana mainiolla Charlestonin-matkalla, kun Mustaparta vaihtoi hra Wraggin ja tämän onnettomuustoverit muutamiin laatikollisiin lääketarpeita.

Tätä onnekasta menoa jatkui vielä moniaan aikaa, kunnes Mustaparta arveli koonneensa taas kerrakseen saalista ja purjehti pitämään virka-vapautta erääseen Pohjois-Karolinan lahdelmaan, jossa hajoitti väkensä. Niin kauan kun hän oleskeli maissa runsaasti rahoja taskussaan, ei hän pitänyt suurta kuokkija-joukkoa ympärillään, joka ahneesti kärkkyi osaansa hänen onnestaan. Bonnet sai myöskin mennä menojaan, mutta peri sentään laivansa takaisin. Jos Mustaparta jolloinkin tarvitsi häntä ja hänen miehiään, niin siitä kyllä aikanaan tieto toimitettaisiin.

Tämä oli kova kolaus Stede Bonnetille, joka taaskin oppi käsittämään, että hän oli vielä poloinen vast’alkaja, märkäkorvainen keltanokka merirosvon ammatissa. Mutta silti ei hänen rakkautensa tähän ollut sammunut; merellä ja vapaalla sissielämällä oli edelleenkin eriskummainen viehätys häneen. Mutta maineensa menetettyään täytyi hänen miettiä uutta sodankäyntitapaa, ja siihen tarjoutuikin parahiksi tilaisuus. Tähän aikaan Englannin kuningas Yrjö, haluten lopettaa merirosvouden omilta alueiltaan, julkaisi kuulutuksen, jossa lupasi armon kaikille sisseille, jotka ilmautuisivat laillisten viranomaisten luo ja vannotulla valalla lupaisivat elämänparannusta. Samoihin aikoihin syttyi sota Englannin ja Espanjan välillä. Seuraten herkällä korvalla päivänuutisia sai Bonnet nämä asianhaarat pian tietoonsa ja näki niissä kohtalon sormen hänenkin varalleen. Nythän hänellä oli tilaisuus pukeutua sutena lammasten vaatteisiin ja aloittaa uudelleen sissiura aluksikin julkeasti kieltäytymällä kaikesta sissitoimesta.