Hän jätti siis Revengen ankkuripaikkaan ja matkusti Bathiin kuvernöörin luo, vannoi valat ja kirjoitti nimensä asiapaperien alle, joiden avulla hän rosvopäälliköstä muuttui laillista merenkulkua harjoittavan brittiläisen kaapparialuksen kuljettajaksi. Palattuaan kaikki viralliset paperit taskussa laivaansa hän otti asianmukaisen selvitystodistuksen matkaa varten P. Thomas-saarelle, joka oli brittiläinen laivastoasema ja jonne hän selitti lähtevänsä saamaan amiraalilta ohjeita yksityisluontoisia tehtäviä varten.
Nyt puuttui Bonnetilta vain miehistö laivaansa. Tietystikään ei hänen, nykyisessä kunniallisessa asemassaan ollen, käynyt kuulusteleminen, oliko satamassa kenties virkavapaita merirosvoja; mutta toisella tavoin auttoi onnetar häntä. Hän muisti, että Mustaparta viime purjehduksensa päättäessään oli laskenut osan miehistään oman onnensa nojiin muutamalle läheiselle saarelle. Sinne kiiruhti Bonnet ja löysikin noista maailman ja kapteeninsa murjomista poloisista vielä hyvän osan hengissä sekä tarjoutui ottamaan heidät mukaansa P. Thomasin saarelle, jos sitoutuisivat tekemään palvelusta hänen laivassaan. Siihen tarjoumukseen tietysti suostuttiin riemuiten, ja kohta oli Revenge täysin miehitetty mallikelpoisilla merirosvoilla.
Kaikki nämä varustelut veivät hyvän joukon aikaa, niin että kun Bonnet viimein oli valmiina lähtemään merelle, sai hän kuulla uutisia, jotka kiirehtivät häntä nopeasti muuttamaan mieltänsä ja matkasuunnitelmaansa. Hän oli arvellut, että Mustaparta, jonka kelvotonta ja ylimielistä käytöstä hän ei voinut muuten muistella kuin vihan vimmalla, oli jäänyt maihin pitemmäksi aikaa makeanleivänpäiviä viettämään; mutta nytpä kertoikin hänelle muutaman pienen kauppalaivan kapteeni, että tuo vanha sankari myöskin varusteli itseään uudelle retkelle ja että hän paraikaa touhusi laivallaan Ocracoke-salmessa. Silloin pani Bonnet käsivarret ristiin rinnalleen ja polki jalkaa komentosiltaan. Nyt oli tullut sopivin hetki, jolloin hänen laivansa voi kunnialla ansaita nimensä. Hän tahtoi kostaa Mustaparralle!
Leppymätön Bonnet lähti merelle sangen sotaisessa mielentilassa. Hän välitti enää viisi laillisesta kaapparipurjehduksesta, vielä vähemmän entiseen rosvotoimeen ryhtymisestä; hän oli matkalla kurittamaan mustamielisintä ja mustapartaisinta konnaa, mikä milloinkaan oli merillä liikkunut — kavalaa veijaria, joka ei ollut ainoastaan pahoin menetellyt koko maailmaa, vaan erityisen uskottomasti juuri häntä, omaa sissitoveriaan kohtaan. Jospa hän vain saisi Revengen tuon hirtehisen laivan kylkeen kiinni, niin hän näyttäisi, miten keltanokkakin kykeni sissioikeutta jakamaan.
Ocracoke-lahdelmaan tultuaan sai Bonnet suureksi pettymyksekseen kuulla, että Mustaparta oli jo lähtenyt sieltä. Edellisestä tiedämme, että loukatun maailmanjärjestyksen kosto kohtasi tätä aivan toiselta taholta. Siitä ei kuitenkaan Bonnetilla ollut aavistusta, vaan hän jatkoi tulisesti vihamiehensä takaa-ajoa. Jos kiukkuinen majuri olisi yhdyttänyt hurjan sissikapteenin, olisi siitä syttynyt taistelu, joka olisi yhdellä kertaa vapahtanut maailman kahdesta suuresta kelmistä, ja urhea Maynard olisi kadottanut sen kunnian, että hänen kätensä kautta kaatui aikakauden pelätyin merirosvo.
Bonnet oli kelpo soturi ja urhoollinen mies, ja vaikka hän ei osannutkaan kuljettaa laivaa, osasi hän kumminkin käyttää miekkaa ehkä paremminkin kuin Mustaparta; niin että luultavaa on, että jos hän oli tavoittanut tämän, olisi molemipen kapteenien välillä syntynyt yksityinen kahdenkamppailu ilman armoa ja sääliä, tietystikin suureksi huviksi molempain vaihettelua rakastaville miehistöille.
Mutta Mustaparran kohtaaminen ja kurittaminen ei ollut suotu Bonnetin osaksi. Melkoisen ajan hypeltyään tyhjän perässä heitti hölmistynyt majuri turhan takaa-ajon sikseen ja käänsi huomionsa muihin asioihin. Ensi työkseen hän muutti laivansa nimen; kun hänen ei ollut sallittu kostaa, ei hän huolinut purjehtia "Kostollakaan". Revengesta tehtiin Royal James (Kuninkaallinen Jaakko). Kun hän ei muutenkaan aikonut pitää Bathissa vannomiaan valoja, päätti hän polkea kaiken lainkuuliaisuuden kantojensa alle, ja osoittaakseen nurjuuttaan maan lailliselle hallitsijalle Yrjö II:selle nimitti hän laivansa maanpakoon ajetun Jaakko II Stuartin pojan mukaan, joka ranskalaisten avulla tavoitteli takaisin isänsä kruunua Hannover-sukuiselta vallan-anastajalta.
Mutta ei vain laivansa nimeä, vaan myöskin oman nimensä hän muutti. Stede Bonnet, ent. majuri kuninkaallisessa brittiläisessä armeijassa, tulisi ehkä merirosvona vangiksi jouduttuaan saamaan paljon kovemman tuomion kuin tavallinen sissiurheilua elinkeinonaan pitävä merikarhu. Senvuoksi risti hän itsensä kapteeni Thomasiksi, jolla nimellä hän myöhemmin onkin tunnettu.
Kun näistä esivalmisteluista oli suoriutunut, kutsui hän väkensä kokoon kannelle ja julisti heille, että aikoi luopua koko P. Thomasin-matkasta ja kaikesta lainkuuliaisesta kaapparipurjehduksesta sekä alkavansa jälleen vanhan rakkaan sissielämän; niin muodoin hän antoi heidän ymmärtää, että samaten kuin hän nyt oli merirosvokapteeni, olivat hekin valikoitu väki merirosvoja. Monet miehistä tulivat hyvin ihmeisiinsä, sillä he olivat luulleet Bonnetin jo luopuneen kaikesta merirosvoilusta saatuaan Mustaparralta niin pahoin nokalleen. Mutta nyt heidän käsityksensä kapteenista muuttui koko joukon. Monilla risteilyillään oli tämä sentään jo perehtynyt jotenkin purjehtimiseen ja osasi antaa asiallisia käskyjä miehilleen. Myöskin hänen sammumaton vihansa Mustapartaa kohtaan ja itsepäinen takaa-ajonsa tämän jäljillä oli omiaan koroittamaan hänen arvoaan miehistön silmissä; sillä se mies ei ollut suinkaan arkalasta kotoisin, joka etsimällä etsi tilaisuutta selvittääkseen välinsä aikakauden pelätyimmän merisuden kanssa. Niinpä suostuivat he mielihyvällä muuttamaan reittiä, nostamaan merirosvojen mustan lipun ja seuraamaan kapteeniaan minne tämä vain veisi heitä.
Bonnet purjehti pitkin Virginian rannikkoa ottaen useita lasteja ja kääntyi sitten Delaware-lahteen, jossa tapasi vielä runsaammin saalista, menetellen yleensä sangen mahtavasti ja röyhkeästi kauppalaivureita kohtaan. Samaa käytöstä hän osoitti mantereenkin asujille. Kerran kun hän Lewesin kaupungin vesille tultuaan päästi joukon vankeja maihin, lähetti hän viranomaisille sanan, että jos hänen venemiehensä kohtaisivat mitään ikävyyksiä kaupunkilaisten taholta, niin hän tykeillään pommittaisi kaupungin maan tasalle. Kun asukkailla ei ollut lainkaan puolustusneuvoja, olivat he sangen mielissään, että pääsivät rosvoista näinkin hyvin eroon.