Pari päivää myöhemmin Drake ja hänen miehensä saapuivat muutamaan Tienristeys-nimiseen majataloon, jossa tappoivat viisi tai kuusi rauhallista kauppiasta; mutta he pettyivät suuresti, kun eivät löytäneetkään yhtään kultaa, vaikka talo oli muuten täynnänsä kaikenlaista kauppatavaraa. Kun hänen miehensä eivät pelillä eivätkä millään kyenneet kuljettamaan mukanaan raskaita tavarakääröjä, polttivat he majatalon kaikkine sisällyksineen ja palasivat laivoihinsa, purjehtien matkoihinsa ennen saatuine saaliineen.
Mitä tämä urhea ent. kappalainen itse itsestään ajattelikin, niin ainakin espanjalaiset pitivät häntä täydellisenä merisissinä eivätkä siinä suuresti erehtyneetkään. Suurella matkallaan maapallon ympäri, jonka Drake aloitti vuonna 1577, hän iski tuontuostakin espanjalaisten siirtoloiden kimppuun niinkuin merikotka saaliinsa niskaan. Hän poltti kaupunkeja, ryösti aarteita ja anasti kauppalaivoja — ja osoittihen täydellä todella olevansa mallikelpoinen ensi luokan merisissi.
Tuon matkansa maapallon ympäri hän oli pakoitettu tekemään juuri ryöstämänsä runsaan saaliin takia. Hän ei näet uskaltanut palata kotimaahan samaa tietä kuin oli tullut, sillä siellä voivat mahdollisesti kostajat tahi toiset riistäjät olla vastassa. Siksipä hän purjehdittuaan Magellanin salmesta ja yritettyään turhaan Kalifornian paikoilla löytää paluutietä Tyynestä merestä Atlanttiin, jatkoi matkaa edelleen länteen päin, kunnes tuli Hyväntoivonniemen kohdalle ja siitä seurasi Afrikan länsirannikkoa Europan vesille.
Tämä mainio merirosvoretki synnytti suurta suuttumusta Espanjassa, joka edelleen eli rauhallisissa väleissä Englannin kanssa. Ja yksinpä Englannissakin nousi vaikutusvaltaisia miehiä neuvomaan kuningattarelle, että viisainta oli olla tunnustamatta hallituksen osallisuutta Draken toimiin ja palauttaa Espanjalle sen alamaisilta riistetyt tavarat. Mutta "neitsytkuningatar" Elisabet ei ollut tarpeeksi naisellinen sellaista tekemään. Hän rakasti uljaita miehiä ja urheita tekoja ja oli ylpeä Drakestaan. Sen sijaan, että olisi rangaissut tätä, hän päinvastoin osoitti hänelle suurta kunniaa ja tulipa hänen laivaansa syömään päivällistäkin sen saavuttua Deptfordin satamaan.
Kolumbus ei siis ollut ainoa merirosvouden suuri oppi-isä. Mainehikas Sir Francis Drake, joka Englannin laivaston vara-amiraalina otti osaa sen taisteluun Espanjan suurta armada-laivastoa vastaan, oli mainion genovalaisen arvokas ammattitoveri.
Nämä kuuluisat historialliset henkilöt on tässä mainittu sen takia, että vääryyttä tehtäisiin niille reippaille merenkulkijoille, jotka Englannista, Ranskasta ja Hollannista lähtien purjehtivat noille läntisen maailman kaukaisille vesille harjoittaakseen lainkuuliaista kauppaa ja merenkulkua, mutta joista myöhemmin tuli täyskelpoisia merisissejä, jollei koetettaisi osoittaa, että heillä oli loistavia esikuvia jalolla elinurallaan.
III luku.
OPPILAITA AMMATISSA.
Kolumbuksen löytöjen jälkeen tuntuivat espanjalaiset olevan sitä mieltä, että koko siihen asti tuntematon maailma joka taholla kuului heille ja ettei millään muulla kansallisuudella saanut olla mitään tekemistä Atlantin toisella puolella, eipä edes oikeutta ryhtyä omasta aloitteestaan löytämään uusia maita. Jos Espanjan valtaamien maiden alkuasukkaat kieltäytyivät maksamasta veroa tai uhraamasta elämäänsä kullan etsimiseen herroillensa, tahi jos vieraiden Europan valtain laivat uskalsivat kauppatoimia varten poiketa heidän siirtoloihinsa, niin oli espanjalaisilla aina sama vastaus valmiina: hävityssota Hispaniolan, nykyisen San Domingon ja Haitin, rauhallisia asukkaita sekä puolustussota Länsi- ja Luoteis-Europan parrakkaita ja karaistuneita merenkulkijoita vastaan. Sellaisen kohtelun alaisina alkuasukkaat heikontuivat ja hävisivät vähitellen sukupuuttoon, mutta bukanierien lukumäärä, rohkeus ja voima sen sijaan yhä kasvoivat.
Bukanierit muistuttivat monessa suhteessa Amerikan myöhempiä cowboy'ta (karjapaimenia). Nuoret miehet Englannin ja Ranskan hyvistä perheistä päättivät usein viettää ainakin osan elämästään seikkailuja ja mahdollista voittoakin etsimässä ja purjehtivat sitä varten Länsi-Intiaan kokoamaan kultaa ja kunniaa taisteluissa vihatuita espanjalaisia vastaan. Monesti he salasivat oikeat sukunimensä ja valitsivat uusia, merisissiammattiin paremmin soveltuvia ja, kuten myöhemmän ajan karjaapaimentavat ja intiaaneja metsästävät cowboyt, erityisen vapaan ja mukavan pukutyylin. Ulkoasun muuttumisen rinnalla tapahtui myöskin tapain ja elinlaadun muutos; merisissin ammatti opetti pian miehensä hurjiksi ja rohkeiksi, kaikista opituista tavoista ja kotimaan laeista riippumattomiksi mellastelijoiksi.