Ja niin täydellisesti tunnustettiin tämä riippumattomuus virallisestikin, että kun Espanjan hallituksen puolelta kuningatar Elisabetille esitettiin valituksia bukanierien tihutöistä sen länsi-intialaisissa alusmaissa, vastasi kuningatar, ettei hänellä ollut mitään tekemistä mainittujen merisissien kanssa; sillä vaikka nämä syntyperältään olivatkin englantilaisia, niin olivat he ammattiinsa ryhtyessään lakanneet olemasta hänen alamaisiaan, joten espanjalaisten oli puolustautuminen samalla tavoin kuin ainakin itsenäistä kansakuntaa vastaan.
Mutta miesten, jotka ovat kasvaneet sivistyneessä yhteiskunnassa ja tottuneet kunnioittamaan sen lakeja, on sittenkin mahdoton kokonaan irtautua kaikesta siveellisyyden ja hyväin tapain vaikutuksesta. Niinpä kerrotaan muutamasta bukanieripäälliköstä, että hän, satuttuaan sunnuntaipäivänä nousemaan maihin erään siirtolan rantaan, vei koko väkensä suoraan kirkkoon. Kun ei ole luultavaa, että millään merirosvolaivalla seurasi erityisiä sissikappalaisia, niin näyttävät tilaisuudet ottaa osaa yleiseen jumalanpalvelukseen olleen hyvin harvinaiset. Tämä sissipäällikkö lienee tahtonut osoittaa, että bukanieritkin osasivat kirkossa käyttäytyä muiden kunniallisten ihmisten tavoin; ainakin kerrotaan, että kun muuan hänen miehistään esiytyi häiriötä synnyttävällä tavalla, nousi hurskas kapteeni julmistuneena penkistään ja ampui omalla kädellään julkean kirkkorauhanhäiritsijän paikalla kuoliaaksi.
<tb>
Eräs samaan aikaan elänyt ranskalainen näyttää olleen lämminsydäminen ihmisystävä; sillä luettuaan espanjalaisten amerikkalaisissa alusmaissaan tekemistä hirmutöistä päätti hän jättää kotinsa ja perheensä, ruveta bukanieriksi ja tehdä kaiken voitavansa espanjalaisten sortamain alkuasukasten hyväksi. Hän antautui suureen tehtäväänsä sellaisella innolla ja hartaudella, että ansaitsi aikaa myöten kunnianimen "Hävittäjä"; ja jos hänen tapaisiaan ihmisystäviä olisi esiytynyt useampia, ei kohtakaan olisi ollut yhtään espanjalaista niillä saarilla, joista nämä aikanaan olivat hävittäneet tai karkoittaneet intiaanit tieltään.
<tb>
Muuan toinen ranskalainen joutui kotimaassaan suuriin velkoihin; ja kun hänen kunniantuntonsa kielsi häntä enää elämästä toisten ihmisten kustannuksella, päätti hänkin lähteä Atlantin taa ja ruveta merisissiksi. Hän toivoi, että onnetar olisi hänelle siksi suosiollinen, että hän muutaman vuoden kuluttua voisi espanjalaisilta ryöstämäinsä aarteiden kera palata kotimaahan, maksaa kaikki velkansa ja elää sitten loppuikänsä yleistä kunnioitusta nauttivana kansalaisena.
Myöskin järjestäytyminen osoittihen tarpeelliseksi, kun nuo uskaliaat purjehtijat alkoivat viettää säännöllistä merisissin elämää. Tietysti oli vaikeaa saada moisia vapautta ja hurjastelua kiihkeästi rakastavia joukkioita alistumaan muutamain harvain päällikköjen komentoa tottelemaan. Mutta itsesuojelusvaisto pakoitti sittenkin heidät valitsemaan itselleen keskuudestaan johtajia, ja lakeja säädettiin yhteisen toiminnan helpottamiseksi. Tällä tapaa bukaniereista kehittyi hirvittävä valta, joka toisinaan voittikin espanjalaiset meri- ja sotavoimassa.
On muistettava, että bukanierit elivät sangen merkillisenä ajankohtana. Niin pitkälle kuin Amerikan historia ulottuu, voi sitä nimittää veren ja kullan aikakaudeksi. Vastalöydetyissä uusissa maissa ei vallinnut mitään lakeja, joita Europassa kansat ja yksityiset olivat tottuneet noudattamaan. Länsi-Intian saarilla ja läheisellä Amerikan mantereella oli saatavissa kultaa, hopeaa ja kaikenlaisia muita kallisarvoisia luonnontuotteita; ja kun espanjalaiset purjehtivat valtaamaansa osaan uutta maailmaa, tulivat he yksistään noutamaan näitä aarteita. Alkuasukkaat olivat heikkoa rotua ja kykenemättömiä itseään puolustamaan. Espanjalaisten tehtävänä oli ainoastaan koota kaikki mitä voivat löytää, ja kun he eivät enää kyenneet löytämään mielestään kylliksi aarteita, pakottivat he poloiset alkuasukkaat etsimään niitä heille. Täällä oli siis sellainen maailmankolkka ja vallitsi sellainen aika, että ihmiset voivat tehdä mitä ikänä mielensä teki, kunhan vain tunsivat olevansa kylliksi voimakkaat siihen; eikä sopinut olettaakaan, että mikään Europan kansallisuus voi toivoa itselleen yksinoikeutta hyötyäkseen sellaisesta asiaintilasta.
Siksipä kävikin niin, että kun espanjalaiset ryöstivät ja rääkkäsivät minkä voivat löytämiensä maiden alkuperäisiä asukkaita, rupesivat englantilaiset, ranskalaiset ja alankomaalaiset bukanierit vuorostaan ryöstämään ryöväreiltä itseltään. Espanjasta lähti matkaan suuria aluksia, joilla ei ollut minkäänlaista kauppatavaraa vietävänä Amerikaan, mutta jotka palasivat takaisin lastinaan kaikkia niitä kalliita metalleja ja muita arvokkaita tuotteita, mitä suinkin oltiin saatu riistetyksi onnettomilta alkuasukkailta. Uuden maailman kulta- ja hopeakaivoksissa oli tosin työskennelty jo pitkät ajat ennenkin ja melkoisella menestyksellä; mutta alkuperäiset työskentelytavat eivät enää tyydyttäneet espanjalaisia, jotka nyt pakottivat intiaaniparkoja herkeämättömään orjantyöhön, kunnes heitä suurin joukoin surkeasti menehtyi rääkkäyksistä. Välistä pakotettiin heitä työskentelemään kuusi kuukautta yhtä mittaa maanalaisissa kaivoksissa; ja kun heitä siellä kuoli suurin määrin tahi he karkailivat läpitunkemattomiin aarniometsiin, syntyi ajatus tuottaa Afrikasta työtä jatkamaan sitkeämpiä neekerejä laivanlastittain.
Helposti huomaa, että bukanierejä kovin houkutteli halu sekautua kolmantena tekijänä tähän liiketoimintaan. Suuren aarrelaivan valtaaminen, jonka täyttämisessä espanjalaisilla oli ollut niin paljon huolta ja vaivaa, oli merisissien kannalta katsoen mainio urhoteko. Ja vaikka sellainen vaatikin huikeaa uhkarohkeutta ja melkein yliluonnollisia ponnistuksia, niin olivat juuri nämä ominaisuudet useimmille bukaniereille oleellisia.