Ilmeistä oli, ettei tässä aluksessa ollut samoja hurjia merirosvoja kuin toisessa laivassa; ja kun kuvernööri Johnson astui sen kannelle, huomasi hän suureksi ihmeekseen, ettei se todella ollutkaan mikään sissilaiva, vaan muuan englantilainen alus, jonka merirosvot tuonaan olivat valloittaneet ja vieneet mukanaan Charlestonin satamaan. Se oli kuljettanut Englannista joukon pakkotyövankeja ynnä n.s. "puoliorjia", s.o. sellaisia, jotka olivat sitoutuneet palvelukseen siirtomaiden viljelysmailla määrävuosiksi. Näiden joukossa oli kuusineljättä naistakin, jotka pelosta puolikuoliaina lankesivat ällistyneiden Etelä-Karolinan miesten jalkoihin. Kun sissit olivat vallanneet tämän laivan, oli heidän päällikkönsä väkisin tai mielisuosiolla ottanut osan sen miehistöstä ja matkustajista riveihinsä, pannen muutamia omia miehiään heitä komentamaan ja työntäen loput matkustajista tyrmään lastiruumaan.
Täten oli kaunis saalis saatu jotenkin vähällä vaivalla; ja King William ja Mediterranean palasivat Charlestoniin anastamansa laiva mukanaan, tietäen saavansa riemullisen vastaanoton ihastuneilta kaupunkilaisilta, joiden innostusta toisen vallatun rosvopurren saapuminen jo oli sytyttänyt melko korkealle.
Mutta kuvernööri Johnsonia kohtasi muutakin, joka teki häneen paljon valtavamman vaikutuksen kuin kaikki kaupunkilaisten hurraa-huudot. Se oli hänen oma suuri ällistyksensä huomatessaan, ettei ollutkaan nujertanut Moodya. Itse sitä aavistamatta oli hän voittanut toisen pelätyn sissin, Worleyn, jonka tihutyöt olivat synnyttäneet sellaista kauhua pohjoisilla vesillä ja jonka uhkaava lähestyminen oli hirmustuttanut koko Etelä-Karolinan rannikkoväestöä. Kun sanoma levisi tästä hämmästyttävästä asiankäänteestä, pantiin kaupungissa liput vielä hurjemmin liehumaan ja hurraahuudot kajahtelivat kahta voimakkaammin.
Tällaisen lopun sai vajaan kuuden viikon kuluttua Rikhard Worleyn sankariura — hänen, joka epäilemättä suoritti enemmän mainehikkaita sissitöitä niin lyhyessä ajassa kuin mikään toinen kuuluisa merirosvo.
XXVIII luku.
HELMAVÄKEÄ SISSINTÖISSÄ.
Historiassa tapaamme useita esimerkkejä naisista, jotka ovat suorittaneet miehentöitä ja aina antautuneet näyttelemäänsä osaan niin suurella hartaudella kuin olisivat tosiaankin kuuluneet vastakkaiseen sukupuoleen; nykypäivinä sellaisia esimerkkejä nähdään vielä paljon enemmän kuin entisinä aikoina. Johanna D’Arc pukeutui panssariin ja johti urheasti kokonaista armeijaa, ja monet muutkin naiset ovat kunnostautuneet sotilaallisissa yrityksissä; mutta perin harvinaista on, että joku heistä olisi ruvennut merirosvoksi. On kuitenkin kaksi naispuolista sissiä, jotka aikoinaan tekivät nimensä hyvinkin tunnetuiksi Amerikan rannikoilla.
Kuuluisampi näistä naississeistä oli nimeltään Maria Reed. Hänen isänsä oli englantilainen kauppalaivuri, ja hänen äitinsä tapana oli purjehtia yhdessä miehensä kanssa. Tällä äidillä oli vanhempi lapsi, poika, josta hänen Englannissa elävä anoppinsa toivoi suuria. Mutta poika kuoli nuorena, ja peläten, ettei varakas anoppi jättäisi omaisuuttaan tyttölapselle, päätti neuvokas äiti näytellä pientä komediaa ja uskotteli koko maailmalle, että hänen toinenkin lapsensa oli poika.
Kun siis tuo pikku tyttönen, jota äitinsä ja isänsä hänen syntymästään asti olivat nimittäneet Mariaksi, oli kasvanut lapsenkoltustaan, puki äiti hänet pojan vaatteisiin ja esitti Englantiin palattuaan hänet poikana anopille. Koko homma oli kuitenkin turhaa, sillä muori kuoli pian jättämättä omaisuudestaan yhtään mitään otaksutulle poikaselle. Kuitenkin arveli huolekas äiti, että Maria menestyisi maailmassa paremmin poikana ja totutti senvuoksi lapsensa edelleen käyttämään pojanvaatteita sekä pani hänet aloittamaan elämänkamppailuansa asiapoikana. Mutta kenkien kiilloittaminen ja asioillajuoksu ei ollut Marian mieleen. Hän oli kyllä halusta poikana, mutta hänen mielikuvituksensa vaati vaihtelevampaa elämää; merimiehen lapsena paloi hänenkin mielensä merille, ja niinpä hän eräänä päivänä karkasi palveluspaikastaan ja rupesi ruudinkantajapojaksi muutamaan sotalaivaan.
Pian kuitenkin tyttönen huomasi, ettei tällainen merielämä tyydyttänyt häntä, ja kasvettuaan sen verran, että näytti hoikalta kulkuripojalta, karkasi hän sotalaivastakin eräässä Englannin satamassa ja lähti Flanderiin, arvellen sotilaana menestyvänsä ehkä paremmin kuin merimiehenä. Hän pääsikin muutamaan jalkaväkirykmenttiin, kehittyi aikaa myöten kelpo soturiksi ja otti osaa useihin taisteluihin, laukoen muskettiaan ja heiluttaen painettiaan yhtä innokkaasti kuin miehiset vierustoverinsa.