Mutta jalkaväessä saa nähdä ja kokea monta kovaa, ja vaikka Maria olikin innokas taistelun tuoksinassa, ei hän jaksanut marssia pitkälti täysissä varuksissa ja tamineissa. Senvuoksi vaihtoi hän jalkaväen ratsuväkeen, ja nelistäessään hevosenselässä hän tunsi vasta olevansa oikeassa olossaan. Mutta nytpä hänen polkemansa sukupuolivaisto otti kostaakseen hänelle. Samassa rykmentissä palveli muuan hyvännäköinen nuorukainen, ja tähän Maria rakastui aivan naisen tavalla. Kun hän viimein rohkeni ilmaista toverilleen, kuinka asiat olivat, vastasi tämä ensi ällistyksestä toinnuttuaan yhtä tulisesti hänen tunteisiinsa. Molemmat päättivät luopua sotilasalalta, toimittivat tuota pikaa itsensä mieheksi ja vaimoksi ja rupesivat pitämään pientä ravintolaa. Kumpikin oli ratsupalveluksessaan hyvin mieltynyt hevosiin, ja kun eivät muuten voineet tyydyttää mielihaluaan, ristivät he kapakkansa "Kolmen hevosen majataloksi" ja olivat hyvin mielissään, kun heidän vieraansa ratsastaen saapuivat pöydän ääreen, sen sijaan että olisivat jalan astuneet kynnyksen yli.
Mutta tätä onnellista kotielämää ei kestänyt kauan. Marian mies kuoli, ja kun ei halunnut yksin pitää ravintolaa, pukeutui hän uudelleen mieheksi ja lähti sotapalvelukseen. Sekään ala ei kumminkaan enää miellyttänyt häntä, hänen halunsa paloi jälleen merelle, ja hän otti matruusinpestin erääseen Länsi-Intiaan lähtevään laivaan.
Nyt näytti urhea mies-nainen saavan kyllikseen elämän vaihtelua. Laiva joutui Englantilaisten merirosvojen kynsiin, ja kun hänkin oli englantilainen ja näytti siltä kuin hänestä tulisi hyvä sissi, pakotettiin hänet liittymään rosvoihin. Silloin pääsi Maria ensi kerran huolettoman vapaan ja seikkailurikkaan sissielämän esimakuun. Kun tämä joukkue hajosi, lähti hän Uuden Providencen saarelle ja pestautui erään yksityisen laivanomistajan palvelukseen. Mutta kuten näihin aikoihin usein sattui, julisti laivan miehistö heti avovedelle päästyään itsensä riippumattomaksi sissijoukkueeksi, veti mustan lipun mastoon ja lähti omintakeisesti meriä hävittämään.
Maria Reed oli nyt vakituinen sissi; hänellä oli pistooli vyössä, tappara kupeella ja koko muukin ulkomuoto uskaliaan merirosvon tapaan. Hänellä ei valitettavasti ollut partaa, jota olisi käynyt kirjavin nauhoin palmikoiminen, mutta sen sijaan oli hänen ihonsa jo tarpeeksi karhea ja ruskettunut vaikuttaakseen pelkoa ja vapistusta vangiksi otetuissa ihmispoloisissa. Tosin kerrotaan, ettei hän erittäin rakastanut sissielämää; mutta hänellä näytti olevan periaatteena, että mihin ryhtyy, se on kunnolla tehtävä. Hän oli yhtä valmis laukomaan pistoolia, heiluttamaan tapparaa ja kiroilemaan kuin tuuheapartaiset toverinsa.
Muita taas tavoitti tuon reippaan merisissin hänen sukupuolensa kirous. Hän sattui jälleen — rakastumaan. Muutamasta kauppalaivasta oli vangiksi joutunut hyvin pulska ja rattoisa nuori merimies, jonka Maria päätti pitää omana osuutenaan saaliista. Ja hänellä oli yhä vielä vanha viehätysvoimansa. Ensimäiseen satamaan saavuttua hän muuttui jälleen naiseksi ja nuoripari pistäytyi papin pakinoilla. Kun heillä ei ollut muutakaan tiettyä elinkeinoa, jäivät he edelleen sissilaivaan. Elämä siinä ei kumminkaan erikoisesti miellyttänyt kumpaakaan nuorikkoa, ja he päättivät vaihtaa alaa niin pian kun kävi päinsä. Maria oli suuresti kiintynyt aviomieheensä, joka oli tyyni ja kaikin puolin miellyttävä mies; ja kun tämä rakkaudesta häneen oli ruvennut sissiksi, ei hän tietänyt, miten oikein palkita häntä siitä.
Alttiudessaan meni hän kerran niinkin pitkälle, että suoritti kaksintaistelun hänen puolestaan. Muuan toinen sissi oli tavalla tai toisella loukannut nuorta aviomiestä, ajatellen että moista maitopartaa jokainen saa kohdella miten halusi. Mutta maitopartapa tulistuikin puolestaan ja haastoi loukkaajan rehelliseen kahdenkamppaukseen. Vaikka Maria muuten kunnioittikin miehensä urhoutta, piti hän häntä kuitenkin liian perehtymättömänä tällaisiin rosvojenkeskisiin kinastuksiin. Hän sai hänet pysymään kauniisti aloillaan, kun laiva poikkesi eräälle pienelle saarelle, ja suoritti itse hänen edestään mallikelpoisen kaksintaistelun pistoolilla ja miekalla. Miessissi ja naississi iskivät raivoisasti yhteen — toista kannusti loukattu miehekkäisyys, toista loukattu rakkaus; pistoolit pamahtelivat, säilät säkenöivät ja taistelu päättyi siten, että mies jäi kuolleena rantahiekalle ja Maria palasi ylpeänä laivaan, miehistön ja varsinkin kiitollisen puolison innokkaasti osoittaessa suosiotaan.
Sissiurallaan Maria tapasi toisenkin naississin nimeltä Anna Bonny, ja näistä kahdesta, laatuaan ainokaisesta naisesta tuli oikein hyvät ystävät. Anna oli hyvää sukua, erään irlantilaisen tuomarin tytär, joka tyttärensä vielä vakaisena lapsena ollessa oli muuttanut maanviljelijäksi Karolinaan. Äidin kuoltua tytär rupesi emännöimään talossa, mutta hänen olentonsa ja taipumuksensa olivat paljon enemmän miesmäisiä kuin naisellisia. Hän oli hyvin pikaluontoinen ja häikäilemättömän terhakka; kerrotaan, että kun hän oli suutahtanut erääseen kotonaan palvelevaan nuoreen englannittareen tämän huolimattomuuden tai röyhkeyden takia, sieppasi hän kohta lihaveitsen ja haavoitti tyttöä rintaan.
Ei siis ihmettä, että moista raivotarta maakartanon hiljainen, yksitoikkoinen elämä rupesi kyllästyttämään; ja tutustuttuaan muutamaan nuoreen merimieheen, jolla ei ollut muuta omaisuutta kuin vaatteet päällään, hän hetken oikusta rakastui tähän ja he vihityttivät itsensä salaa. Siitä vihiä saatuaan isä, joka näkyy olleen yhtä tuittupäinen kuin tytär, karkoitti nuoren parin heti kotoaan. Kuumaveristä Annaa tämä elämänmuutos vain miellytti, hän omisti itselleen miehensä ammatin ja lähti hänen kanssaan merille, saapuen ensi matkallaan Uuteen Providenceen. Siellä hänelle avautui aivan uusi maailma. Saari oli sissien suosittu yhtymäpaikka, ja Anna tunsi olevansa aivan kuin kotonaan noiden uskaliaiden ja raakain merirosvojen parissa, joiden seikkailuja hän aina oli ihaillut. Tutustuessaan lähemmin näihin urhoihin rupesi hän halveksimaan pelkkiä kömpelöitä tervajakkuja, joista oli samantekevää, palvelivatko siivossa kauppalaivassa vai sankarihohteen kultaamissa sissipursissa; ja viimein hylkäsi hän miehensä ja liittyi erääseen kapteeni Rackhamiin, joka oli aikansa mielenkiintoisimpia ja uskaliaimpia merirosvoja.
Anna siirtyi uuden miehensä laivaan, pukeutui miehenvaatteisiin, ripusti miekan kupeelleen ja työnsi pistooliparin vyöhönsä. Monilla matkoilla seurasi hän kapteeni Rackhamia, ottaen osaa kaikkiin vaaroihin ja taisteluihin. Vihdoin kohtasi uljasta seikkailijatarta suuri suru. Hänen miehensä joutui kiinni ja tuomittiin kuolemaan. Nyt ei hänellä ollut muuta elämänmahdollisuutta tarjona kuin jatkaa rosvoilua omintakeisesti; kuitenkin osoitti hän olevansa aivan toisenluontoinen kuin Maria Reed. Ennenkun hänen miehensä teloitettiin, sallittiin hänen käydä tämän puheilla. Sen sijaan että olisi lohduttanut häntä ja murehtinut hänen kohtaloaan, silmäili hän vain ylenkatseellisesti kahlittua hirtehistä ja sanoi, että jos tässä olisi ollut miestä miehen tavalla taistelemaan ja puolustautumaan, ei hänen nyt olisi tarvinnut kuolla kuin koira. Sanoi ja lähti.
Kapteeni Rackhamin joutuessa vangiksi oli Maria Reed miehineen hänen laivallaan; ja mahdollista on, että Annan syytöksessä miehensä pelkurimaisuudesta oli jotakin perää. Kuten mainittu, olivat molemmat naiset keskenään hyvät ystävät ja molemmat uljaita sotureita; ja sotalaivan iskiessä kiinni heidän alukseensa olivat he seisoneet vierekkäin kannella ja taistelleet hurjan urhoollisesti, vaikka suurin osa miehistöä ja itse kapteenikin olivat niin säikähtyneet murhaavasta tulesta, etteivät olleet pitäneet kunnollisesti puoltaan, vaan ennen antautuneet vangiksi kuin kaatuneet miekka kädessä.