Jälellejäänyt rosvolaiva vallattiin helposti, ja pian sen jälkeen tuomittiin viisikolmatta sen väestä kuolemaan ja hirtettiin Rhode Islandissa. Roistomainen Low sensijaan pääsi turvallisesti pakenemaan ja jatkamaan kurjaa uraansa. Hänen loppuvaiheitaan ei tunneta, vaikka sekään ei ole mahdotonta, että hänen omat miehensä, moisesta raukkamaisuudesta vimmastuneina, vapauttivat maailman eräästä sen kaikkein kehnoimmista hylkiöstä.

XXX luku.

MEKSIKON LAHDEN SISSI.

Viime vuosisadan alussa puuhaili Meksikon lahden vesillä ja rantamilla muuan erittäin toimelias ja älykäs merirosvo, jota historiassa ja suupuheessa on kuvattu loistavin ja romantillisin värein. Se oli ranskalainen Juhana Lafitte, laajalti tunnettu "Meksikon lahden sissin" nimellä; ja vaikka hänen urhotyönsä ovat kaikkein mainehikkaimpia koko merirosvouden historiassa, oli hänessä itse teossa niin vähän tavallisen merisissin vikaa, että oikeastaan epäilyttää lukea häntä tässä kirjassa kuvattujen sankarien joukkoon.

Lafitte oli ranskalainen seppä, joka jo nuorukaisena kahden veljensä kera siirtyi New Orleansiin, missä he menestyivät hyvin hevosenkengittäjinä ja muissa tämän ammatin haaroissa. Siitä huolimatta ei hän tuntenut oikein viihtyvänsä vasaran ja alasimen ääressä; hänen mielensä tähtäsi korkeammalle, ja vihdoin hän heitti hevosenkengityksen sikseen ja aloitti molempain veljiensä kera puolittain laillistetun kaapparitoimen. [Ennen aikaan kahden valtion käydessä sotaa keskenään jakoivat niiden hallitukset n.s. "kaapparivaltuuksia" yksityisille laivureille, jotka asestivat aluksensa ja kävivät tavallaan laillista sissisotaa vihollisinaan kauppalaivoja vastaan. Kuuluisin ja samalla melkein viimeinen kaikista kaapparilaivoista oli Pohjois-Amerikan kansalaissodan aikana orjavaltioiden varustama Alabama, joka uskaliaan päällikkönsä kapteeni Semmesin johtamana oli tekemäisillään lopun koko Unionin merikaupan käynnistä ja joka — Englannissa kun oli rakennettu varta vasten tähän tarkoitukseen — oli aiheuttaa sodan myöskin Yhdysvaltain ja Englannin välille, kunnes pitkällisten neuvottelujen jälkeen äkäinen valta maksoi edelliselle liki 40 miljoonaa markkaa vahingonkorvaukseksi Alabaman tuottamista vahingoista. Suom. huom.]

Noihin aikoihin kihisi Meksikon lahti täynnänsä pieniä aluksia, jotka nimittivät itseään "privatiereiksi" eli kaappareiksi, vaikka itse teossa olivat jotenkin puhtaita rosvoaluksia. Sota oli puhjennut yhdeltä puolen Englannin ja Espanjan ja toiselta puolen Ranskan välillä, ja siksipä antoivat molempien edellämainittujen maiden hallitukset mieluisesti merenkulkijoilleen kaapparivaltuuksia Ranskan kaupankäynnin hävittämiseksi. Mutta samaan aikaan olivat monet Keski-Amerikan pienet tasavallat karistaneet niskoiltaan Espanjan ikeen, ja niiden kaapparit pitivät puolestaan espanjalaisia laivoja laillisena saaliinaan ja samalla myöskin englantilaisia, koska nämä molemmat maat olivat keskenään liitossa. Ja kun moniaita ranskalaisiakin kaappareita yhtyi samaan peliin, niin arvaa, kuinka sekavaksi kaikki merenkulku ja kaupankäynti näillä vesillä oikein muodostui. Siitä tuli todella kaikkien sota kaikkia vastaan, jokaisen käsi oli kohotettu toista vastaan ja sissitoimi kehittyi oikein kultaisimpaan kukoistukseensa. Mutta yhdessä suhteessa menettelivät kaikki nämä kaapparit — joita niin usein pidettiin silkkoina sisseinä ja jotka todella sellaisina toimivatkin, kun heillä ei ollut aikaa eikä paljon haluakaan syventyä ratkaisemaan vaikeita valtio-opillisia ongelmia uhriensa kansallisuudesta — kuitenkin saman pakottavan periaatteen mukaan: lastattuaan ruumansa täyteen ryöstösaalista oli niiden piammiten pyrittävä johonkin turvalliseen paikkaan, missä saivat sen varmaan korjuun. Tällaiseksi kaapparisatamaksi muodostui ajan pitkään ennen muita; paikkoja Baratarialahti noin puolen seitsemättä peninkulmaa eteläänpäin New Orleansista, jonka asema erittäin hyvin soveltui tähän tarkoitukseen, ja sinne lahden pohjaan syntyikin pian iso ja kukoistava siirtola, johon kaikkien kansojen kaapparit kuljettivat mereltä korjatun satonsa turvaan.

Tietystikään ei niin verraten syrjäisessä ja äskettäin vielä aivan autiossa paikassa kuin Baratariassa ollut ketään, joka olisi kyennyt ostamaan satamaan saapuneita kalliita lasteja, mutta tämän kauppaliikkeen harjoittajain suurena päämääränä oli koettaa saada tavaransa salaa kuljetetuksi Louisiana-valtion pääkaupunkiin New Orleansiin ja siellä muuttaa ne rahaksi. Se ei tosin voinut käydä päinsä julkisesti ja laillista tietä, sillä Yhdysvallat olivat tällöin rauhallisissa väleissä Englannin, Ranskan ja Espanjan kanssa eivätkä sallineet tuoda mihinkään satamaansa tavaroita, jotka olivat ryöstetyt näiden maiden kauppalaivoista. Senvuoksi oli kaapparien keinoteltava ne Baratariasta New Orleansin salakuljettajain ja kaikenlaisten muiden välikäsien kautta ja niiden onnellisesti perille tultua myytävä ne jälkimäisen kaupungin kauppiaille, ilman että tulliviranomaisia välillä ollenkaan vaivattiin.

Tämä oli suuri ja suotuisissa olosuhteissa sangen tuottelias liikekeino. Mutta Juhana Lafittessa olikin miestä yrittämään juuri sellaista, eikä kulunutkaan kauan hänen Baratariaan asettumisestaan, ennenkun hän oli siirtolan mahtavin mies ja kaiken tullikavalluksen ylitirehtööri. Ja annapa olla — hankittuaan täten vaikutusvaltaisen aseman kaapparien keskuudessa sai hän päähänsä ruveta itsekin kaappariksi, ja sellaisena me kohtaammekin hänet merirosvouden historiassa.

Lafittella ei tosin itse teossa ollut lainkaan edellytyksiä tälle alalle. Hän oli ollut seppä ja kengitysmestari siitä asti kuin kynnelle kykeni eikä tuntenut purjehdustaitoa eikä meriasioita enempää kuin sonettien sepittämistä. Hän ei edes yrittänyt, niinkuin aikaisemmin kuuluisa Bonnet, antaa toisten hoitaa purjehdusta hänen asemastaan, sillä hänellä ei ollut erityistä halua uskoa itseään pettäväin aaltojen huomaan, ja kaikki minkä hän teki, toimitti hän mieluummin varmalla maakamaralla. Hänen sanotaan olleen vain kahdesti iässään merellä: ensi kerran, kun lähti Ranskasta, ja toisen kerran, kun lähti Louisianasta, eikä se tapahtunut kummallakaan kerralla "Iloisen Rogerin" alla, kuten mustaa merirosvolippua toisinaan nimitettiin. Tästä syystä ei Lafittea oikeastaan voisi sanoakaan merirosvoksi; mutta kun häntä on yleisesti sellaisena pidetty, niin päästämme hänet mukaan samaan kehnoon seuraan, jonka tihutöistä tässä kirjassa on tarinoitu.

Juhana Lafitten tarmo ja liikemieskyky ei ollut tunnettua ainoastaan Baratariassa, vaan New Orleansissakin asti. Kaapparit huomasivat hänen hoitavan heidän asioitaan perin hienolla aistilla ja älyllä, ja haluten käyttää hänen apuaan edelleen hyväkseen joutuivat he vähitellen riippuvaisiksi hänestä ja heidän täytyi kaikessa totella häntä.