Toiselta puolen joutui New Orleansin kauppakin riippuvaiseksi niistä suurista tavaramääristä, joita Lafitten johdolla sinne salaisesti kuljetettiin. Sangen monet tukku- ja vähittäiskauppiaat, joita ei vaivannut liika tunnollisuus, olivat iloiset voidessaan ostaa noita tullittamattomia tavaroita perin huokeasta hinnasta ja myydä jälleen melkoisella voitolla; mutta rehelliset kauppiaat sen sijaan, jotka saivat maksaa tavaroistaan markkinahinnat, olivat ylen julmistuneita yhäti lisäytyvästä salakuljetuksesta, joka oli heidän turmiokseen.
Vihdoin oli Yhdysvaltain hallituksen, jonka sota Englannin kanssa vuoden 1812 tienoilla läheni loppuaan, pakko ryhtyä nopeihin toimenpiteisiin New Orleansin lakiakiertäviä kauppiaita vastaan ja lähetti senvuoksi pienen sotalaivaston hävittämään perin juurin salakähmäisen liiketoimen Baratariassa.
Lafitten molemmat veljet olivat New Orleansissa hänen asiamiehinään, ja toinen heistä vangittiin ja työnnettiin tyrmään, jonka jälkeen kaupungin sotasataman päällikkö, komendöörikapteeni Patterson määräsi retkikunnan kiireimmiten purjehtimaan Baratariaan, hävittämään sen satamassa tapaamansa alukset, valloittamaan kaupungin ja takavarikoimaan kaikki sieltä löydetyt tavara-varastot.
Kun Juhana Lafitte sai kuulla näistä ankarista toimenpiteistä häntä vastaan, täytyi hänen pitkän ranskalaisen nenänsä venyä vielä pitemmäksi, sillä tietenkään ei hän kyennyt asevoimin puolustamaan pientä siirtolaansa säännöllistä sotalaivastoa vastaan. Vaikk'eivät isot laivat saattaneetkaan päästä lahden pohjukkaan asti, voivat ne lähettää maihin aseellisia venekuntia, joita vastaan hänen oli turha ruveta rimpuilemaan. Mutta juuri silloin sattui varsin eriskummallinen tapaus.
Vahva englantilainen laivasto oli näihin aikoihin vallannut Pensacolan kaupungin Floridassa, ja kun se mietiskeli rynnätä New Orleansiakin vastaan, päätti englantilainen ylipäällikkö — joka tiesi Lafitten sissisiirtolasta Baratariassa ja arveli, että sen karkaistuneista ja uhkarohkeista seikkailijoista voisi olla apua viimeksimainitun kaupungin valloittamisessa — toimittaa lähettilään Lafitten puheille ottamaan selkoa, kannattiko tämän mahtavan kaappari- ja salakuljettajapomon kanssa ruveta aseveljeyteen.
Tykkivene Sophia lähetettiin siis kapteeni Lockeyerin komentamana Baratariaan kohtaamaan Lafittea, ja saapuessaan sataman edustalle rupesi se ampumaan merkkilaukauksia kiinnittääkseen siirtolan väestön huomiota puoleensa. Tämä räiske tietystikin synnytti suurta mieltenkuohua Baratariassa, ja kaikki kotosalla oleva väki riensi rantapenkereelle katsomaan, mikä oli hätänä. Mutta sotalaiva oli niin etäällä, ettei sen kansallisuutta voitu huomata, jonka vuoksi Lafitte päätti soutuveneellä lähteä kuulustelemaan asianlaitaa. Epäilemättä hän pelkäsi, että tuo nyt oli se Yhdysvaltain sotalaiva, jonka määrä oli hävittää hänen siirtolansa. Mutta joka tapauksessa täytyi hänen lähteä sitä vastaan ja koettaa kauneilla sanoilla torjua vaara, joka uhkasi hänen tärkeimpiä etujaan.
Jo ennen laivalle saapumistaan hän älysi suureksi ihmeekseen, ettei se ollutkaan amerikkalainen vaan englantilainen tykkivene, ja kohta näki hän veneen laskettavan alas ja tulevan häntä vastaan. Siinä oli paitsi soutajia kapteeni Lockeyer kahden upseerin kanssa; veneiden tavattua toisensa ilmoitti kapteeni, kuka hän oli, ja tiedusteli, oliko hra Lafitte tätä nykyä Baratariassa, sanoen tuovansa tälle tärkeitä asiapapereita. Epäluuloinen ranskalainen ei kohta ilmoittanut itseänsä, vaan sanoi Lafitten nykyjään kyllä olevan Baratariassa; ja vasta kun molemmat veneet lähenivät rantaa, ilmaisi hän, kuka oli.
Kun rannalla seisova kaappariparvi näki brittiläiseen univormuun puettujen upseerien nousevan maihin, eivät he olleet lainkaan mielissään vierailusta, sillä joku aika sitten oli pieni englantilainen joukko käynyt täällä tehden aikamoista vahinkoa heidän varastoilleen. Mutta Lafitte rauhoitti ystävänsä, vei upseerit taloonsa ja kohteli heitä tosi ranskalaisella vieraanvaraisuudella — johon hyvin kykenikin, sillä kaapparit olivat kasanneet hänen taloonsa kaiken maailman ylellisyystavaroita.
Avattuaan kapteeni Lockeyerin tuoman paperipinkan ällistyi Lafitte kovin. Eräät niistä olivat virallisia kuulutuksia, joissa Louisianan väestöä uhattiin Suur-Britannian aseellisella kostolla, jollei kaupunki suosiolla alistuisi tämän vallan alaiseksi; mutta tärkein paperi oli tarjous, jossa brittiläisten sotavoimain ylipäällikkö Meksikon lahdella, översti Nichols, kehoitti Lafittea ja hänen miehiään liittymään aluksineen Englannin laivastoon, luvaten vastalahjaksi Baratarian asukkaille yleisen anteeksiannon, Lafittelle itselleen laivaston kapteenin valtakirjan ja paljon muuta hyvää. Mutta jollei Baratarian väki hyvällä tahtonut yhtyä englantilaisiin sotimaan Yhdysvaltain satamakaupunkeja vastaan, hävitettäisi heidän siirtolansa ja aluksensa kaikki heidän varastonsa takavarikoitaisiin.
Lafitte oli nyt pahassa pälkähässä. Häntä ei lainkaan haluttanut ruveta englantilaiseksi laivastonkapteeniksi, sillä hänen hevosenkengitystaitonsa ei auttanut vähääkään purjehtiessa; toisekseen hän ei ollenkaan rakastanut englantilaisia ja hänen mielenkiintonsa tässä sodassa oli tykkänään Yhdysvaltain puolella. Mutta nyt oli tässä englantilainen ylipäällikkö, joka vaati häntä liittolaisekseen Yhdysvaltoja vastaan, uhaten vastakkaisessa tapauksessa tuhota hänet ja hänen siirtolansa. Toiselta puolen varusteli Yhdysvaltain kuvernööri retkikuntaa Baratariaan valmistaakseen sille aivan samanlaisen kohtalon.