— Tulkaa vihtomaan vaan ja ota poika kanssa, sanoi äiti ja lisäsi minulle: "Ota sinä lamppuun valkea ja kaada lisää kahvia, minä menen ehtookarjalle."
— Hyväs_ti_, sanoi Hilja ovelta äidin olkapään yli pannen koron viime tavulle.
Porstuassa kuului jo äidin puhelu, kun hän selitti, että oli tarpeetonta hyvästellä niin lyhyttä aikaa varten. — — —
Sen tunnelman, joka minut yksin pirttiin jäätyäni valtasi, tahtoisin tulkita hyräilyllä. Lekutteleva pesänloiste valaisi pienen alan ympärilläni, minä tuijotin tuleen ja kuuntelin sen melkein äänetöntä pakinaa. Ja kohta minusta tuntui, niinkuin olisin istunut siinä hyvin kauan, aika oli seisahtunut, sitä ei ollut ollenkaan. Koko ympäröivä maailma oli supistunut siihen paisteisen pesän eteen, tuossa aivan lähellä alkoi musta pimeys kuin itse äänettömyys. Eikä minulla ollut muuta entisyyttä kuin minkä olin tässä istunut, eikä mielessäni muuta ihmistä kuin Hilja, joka äsken meni, niin että viime sana vielä soi korvissani…
Tik-tak, tik-tak. Kello käy peräseinällä ja pesän viimeinen liekki kujeilee sen vakavilla kasvoilla, ikäänkuin tehden pilaa sen ponnistuksista saada aikaa kulkemaan. Nyt liekki sammui ja pimeys laskeutui pirttiin kuin raskas huokaus. Kellon askeleetkin häipyivät syvään äänettömyyteen, ja lyhyen hetken tuntuu siltä, kuin elämä olisi lakannut.
Kunnes pihalta kuuluu läiskähdys, kun äiti lyö navetan ovea kiinni. Jokelassa Hilja ottaa tulta, tavoittaa lamppua sytyttääkseen. Minäkin otan tulen.
Muurin holvissa alkaa silloin liikkua, sieltä tulee esiin pörröinen kissa, vanha Mirri itse, silmät iän sumentamina. Silittäessä se köyristi selkäänsä niinkuin nuorempanakin, se kävi jo heikommin, mutta yhtä sydämellisesti, ikäänkuin se olisi sanonut: "Minä olen jo tullut näin vanhaksi, eikö se iltamaito jo ala kuulua?" — —
Pieni elämä virtaa täällä. Äiti tulee lypsinkiulu kädessä, ja Mirri saa maitonsa kuppiin, jonka minä pienenä olen puusta purastinut. Tulee isä, riisuu jalkineensa muurin holviin, ja kun äiti kaataa hänelle kahvia mustasta pannusta, pyyhkii hän hiestynyttä päälakeaan.
Ilta on, kohta sauna selkiää, ja naapurista, Jokelasta, tullaan meille vihtomaan…
Me oleskelemme pirtillä, emme puhu toisillemme mitään, sillä Jokelassa on äsken sammutettu valkea ja he ovat kohta täällä. Kuuluu jo puhetta ja äiti hymisee itsekseen hääriessään: "tulevat jo". Porstuassa kolahtaa tutusti, ja Hilja vääntäytyy sisään käsivarrellaan arviolta kaksivuotias ihmislapsi, jolla on punaiset posket ja hassun totiset silmät.