Ja juuri sillä hetkellä, jolloin höyryävistä saunoista kuuluu vihdan rapsutus, silloin alkaa joulu. Se ilmestyy kenenkään huomaamatta tanhuville, koko vihertävän tähtisen taivaan alle. Muutaman hetken siinä vielä on jotain juhlallista odotusta, silloin kun pihoissa liikkuu saunasta ääneti palaavia ihmisiä. Mutta kun ovet heidän jälkeensä ovat painuneet kiinni, silloin on rauha vihertävän taivaan alla.
Lamput palavat koko yön. Minä istun pirtin keinutuolissa, ihostani lähtee vielä kylvyn lemu. Isä ja äiti hengittelevät sängyissään puolipukeissaan, pöydällä on ruokia. Joulu, lapsuus…
* * * * *
Uudenvuoden aattoehtoo. Äiti on erityisesti kutsunut Jokelan väen meille vihtomaan ja aikoo tarjota heille illallista ja teetä, sillä mehän olimme Tapanin ehtoona Jokelassa. Hilja tuli silloin liina päässä posket punaisina meille ja vei meidät heti siitä paikasta. Hänellä oli potkukelkka, minä painoin hänet siihen ja me mennä vilistimme kauas toisista edelle. Seisoimme kuin kaksi pylvästä Jokelan veräjällä, kun isä ja äiti lopulta saapuivat. Senjälkeen minä en ole tavannut Hiljaa…
Nyt äiti on järjestänyt vastaanoton ja kysyy vieläkö minulla on jotain pullossa ja kuinka sitä tarjottaisiin. Minä käskin hänen tuoda vajaan haarikallisen sahtia ja kaadoin sen sitten täyteen whiskyä. Siitä tuli erinomaista, me teimme äidin kanssa mykkiä eleitä sitä maisteltuamme. Kyllä äijät nyt tietävät saavansa! Vaimoväkeä varten minulla oli makeampaa ainetta ihmeellisessä saviastiassa.
Ennen saunaanmenoa minä tarjosin kaikille pikarilliset. Hilja oli tänä iltana harvapuheisempi, minuun hän ei katsonut kertaakaan. Hänen silmissään ja liikkeissään oli jonkinlaista pehmeätä raukeutta, kun hän otti lasinsa ja alkoi sitten riisuutua. Illallisen tähden menivät naiset tänään ensin, ja äiti huusi Hiljalle:
— Sitäkös siellä hameella teet kastumassa, olette te niin monta kertaa yhdessä vihtoneet, ja kai se jo siihen ikään vaimoihmisiä nähnyt on.
Mutta Hilja meni jo porstuassa. Me miehet jäimme pirttiin, jossa tuoksui räätikkä ja perunakeitto. Joimme kulauksen lämmintä sahtia, ja piippujen kärinä säesti yksivakaista puhelua. — — —
Kun kello tuli yksitoista, oli Jokelan äijä jo pari kertaa sanonut minulle, että kun minä olin niin harvinaisen reilu mies, niin olin tehnyt hyvin tyhmästi lähtiessäni sinne kouluihin tutkimaan. Hän oli itsekseen sitä surrut. "Olisit pysynyt täällä ja nainut tuon meidän tytön."
Kun lähdön aika tuli, ei sanottu ollenkaan: "ei mar, pitää tästä lähteä", kuten tavallisesti. Nyt lähdettiin vilkkaasti asiaa puhuen, ihan kuin sivumennen. Hilja otti pahnoilta nukkuneen Viljon ja lähti edellä, me äijän kanssa kaulatusten perässä Jokelaa kohden. Äijä nukkui heti, kun minä sain hänet leveään peräsänkyyn, Viljo ei herännyt ollenkaan, kun Hilja laski sen vaarin viereen. Siinä hengittivät isoisä ja tyttärenpoika, toinen harvaan ja raskaasti, toinen nopeaan, tuskin kuultavasti. Kohta kello löi kaksitoista, ja uusivuosi alkoi. Siitä hiukan havahtuen vanha äijä suutaan massuttaen kääntyi seinään päin, veti syvään henkeään ja nukkui vielä sikeämpään. Pikkupoika makasi siinä hänen vieressään pulleat jäsenet riipuksissa, aivan kuin se päivänpaisteessa olisi nukahtanut jonnekin kiven juureen.